Toimintamme ja koulutustemme arvoperusta
Seksuaaliterveyden koulutusten arvoperustana on vastuullisen ja toisia kunnioittavan seksuaalikäyttäytymisen tukeminen. Toimintamme tavoitteena on perheiden ja yksilöiden hyvinvoinnin sekä seksuaaliterveyden edistäminen kouluttamalla ammattihenkilöstöä ja asiantuntijoita. Toimintamme arvoperusta on ihmis- ja seksuaalioikeuksissa ja pyrimme lisäämään niiden näkyvyyttä sekä toteutumista yhteiskunnassamme.
Seksuaalioikeuksien julistus (WAS 1999, pdf 10kb)
Teoreettinen perusta
Toimintamme perustuu monitieteelliseen seksologian ja seksuaaliterveyden tutkimustietoon sekä kliinisen asiakastyön osaamiseen. Terapiaopintojen teoriataustana ovat psykodynaamiset ja ratkaisukeskeiset lähestymistavat sekä draamalliset toimintamenetelmät.
Käytämme opetuksessamme dialogista pedagogiikkaa, jossa huomioidaan opiskelijan omaehtoinen ja tiedostava toiminta. Arvoihimme kuuluu vastuun ottaminen ja välittäminen opiskelijan oppimisprosessin etenemisestä ja tavoitteiden saavuttamisesta. Täydennyskoulutuksemme ovat työelämälähtöisiä ja käytännön osaamisen kehittämiseen suunnattuja.
Laadun kriteerit
Kehitämme osaamistamme moniammatillisissa kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Uudistamme koulutuksiamme jatkuvasti palautteen perusteella ja pyrimme luovuuteen opetusmenetelmissä ja koulutusten toteuttamisessa.
Koulutuksemme noudattavat seuraavia korkeakoulutusta ja seksologian koulutusta koskevia kansainvälisiä linjauksia:
-
Bolognan julistus eurooppalaisen korkeakoulualueen rakentumisesta
-
European Qualification Framework, tasot 6 ja 7
-
WHO:n ja World Association of Sexual Health:n linjaukset seksuaaliterveyden edistämisestä
-
Nordic Association for Clinical Sexology:n koulutus- ja auktorisointikriteerit
Kansallisesti toimintaamme ohjaavat sosiaali- ja terveysalan lainsäädäntö, Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistukset sekä yhteistyö seksologian alan järjestöjen kanssa.