Sokos Hotel Paviljongin palveluita kehitetään asiakkaiden kanssa
Kesällä 2012 Jyväskylän Paviljongin messu- ja kongressikeskuksen yhteyteen valmistuva Sokos Hotel Paviljonki tarjoaa houkuttelevan majoitusvaihtoehdon kokous- ja messuvieraille sekä erilaisiin tapahtumiin osallistuville. Hotellin sijainti Jyväskylän matkakeskuksen tuntumassa sekä keskustan kauppojen, rantareitin ja sataman välittömässä läheisyydessä tarjoavat sekä kiireiselle työmatkustajalle että rauhassa lomailevalla vapaa-ajan matkaajalle taattua lisäarvoa. Sijainnin lisäksi hotelli haluaa erottua myös entistä asiakaslähtöisemmällä palvelutarjoomalla. Tämän johdosta Jyväskylän ammattikorkeakoulun Lutakko Living Lab -kehittämis- ja oppimisympäristö ja Sokos Hotel Paviljonki ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tavoitteena on suunnitella ja kehittää uudenlaisia, asiakkaan tarpeet täyttäviä hotellipalveluita.
Yhteistyön tarkoituksena on palvelumuotoilun avulla suunnitella käyttäjälähtöisiä hotellihuoneita ja palvelukonsepteja eri kohderyhmien tarpeisiin. Tulevaisuuden tavoitteena on, että Sokos Hotel Paviljonkiin saadaan tarjolle kattava kokonaisuus erilaisia palveluratkaisuja, joissa asiakkaat ja heidän hotellivierailulta odottamat tuotteet ja palvelut tulee huomioiduksi. Esimerkkeinä tällaisista palvelumalleista voisi olla vaikka kosmetiikkabaari.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun matkailu-, ravitsemis- ja talousalan opiskelijat ovat aloittaneet Palvelujen kehittämistyön tekemällä asiakastutkimuksia ja poimimalla Suomesta ja ulkomailta esimerkkejä uusista palvelumalleista ja tuotteista, jotka voisi onnistuneesti siirtää hotelliympäristöön. Living Lab – prosessin mukaisesti palvelumuotoilutyöpajoissa ideoidaan ja konseptoidaan, millainen olisi asiakkaan tarpeet täyttävä, unelmien hotellivierailu. Uusia ideoita tuotetaan muun muassa hotellin tiloihin, tuotteisiin ja asiakaspalveluun liittyen. Yhteistyön tarkoituksena on, että asiakkaat otetaan mukaan palveluiden pitkäjänteiseen kehittämiseen. ”Haemme systemaattisesti asiakaskokemuksia ja ideoita palveluihin liittyen. Tavoitteena on rakentaa jatkuvan kehittämisen ympäristö, jossa uusia palveluita ja tuotteita kehitetään aidosti asiakkaiden kanssa. Haluamme rakentaa asiakkaiden Sokos Hotel Paviljonkia”- kommentoi Lutakko Living Labin projektikoordinaattori Juha Ruuska Jyväskylän ammattikorkeakoulun Liiketoiminta ja palvelut -yksiköstä.
Lisätietoja:
Juha Ruuska, Projektikoordinaattori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Liiketoiminta ja palvelut, Lutakko Living Lab, 040 595 0482, etunimi.sukunimi@jamk.fi
Hannu Nirkkonen, Hotellinjohtaja, Sokos Hotel Alexandra, etunimi.sukunimi@sok.fi
29.11.2011 15.27
Takaisin
Sivua muokattu viimeksi: 29.11.2011