Palveluiden tuotteistaminen
Koulutuspäivä toteutetaan osana ESR-rahoitteista hanketta ”Koulutusliiketoimintaosaamisen kehittäminen Keski-Suomessa”
Tulosta esitepdf, 178 kb
Aika ja paikka
Perjantai 29.5.2009 klo 8.30-15.30. Paviljonki, luentosali Alvar (3. krs)
Kohderyhmä
Koulutuspäivä on tarkoitettu niille, jotka tarvitsevat lisätietoa ja tukea palveluiden tuotteistamiseen työssään. Koulutus on tarkoitettu Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän henkilöstölle ja se on heille ilmainen.
Osallistujilla tulee olla tuotteistettava idea tai jo osittain tuotteistettu palvelu valmiina harjoitustyötä varten. Suositeltavaa on, että saman harjoitustyöaiheen ympärille muodostetaan tiimi, jolloin noin 2-6 osallistujaa käsittelevät samaa tuotteistettavaa palvelua työpajaosiossa.
Kouluttaja
Petri Heiskanen, Kasvuko Oy
Tavoite
Koulutuspäivän tavoitteena on lisätä ja vahvistaa osallistujien tietämystä palveluiden tuotteistamisprosessista sekä tukea heitä oman tuotteistamistyön kehittämisessä.
Koulutuspäivän sisältö
Tuotteistaminen on palvelun sisällön, laadun ja markkinointiviestinnän sekä myynnin suunnittelua ja toteuttamista tehokkaammin ja selkeämmin. Tuotteistaminen on asiakaskeskeinen tapa markkinoida palveluja.
Tuotteistaminen -koulutuspäivän aikana haetaan ratkaisuja mm. seuraaviin kysymyksiin:
- asiakastarpeet palvelujen suunnittelun perustana
- miten palvelut paketoidaan?
- palvelujen erilaistaminen
- palveluketjun laadun suunnittelu ja hallinta
- palvelujen konkretisointi ja kuvaaminen
- hinnoitteluratkaisut
- myynnin ja markkinointiviestinnän suunnittelu
- palveluhenkilöstön sitouttaminen
Päivä jakaantuu yleisosaan (4h) ja työpajaosaa (3h). Päivän yleisosassa käsitellään tuotteistamisprosessi vaiheittain soveltamalla Palvelujen tuotteistaminen – työkirjaa. Osallistujat määrittelevät myös tärkeimmät kehityskohteet omaan sovellettavaan palveluunsa. Työpajaosassa kehityskohteita mietitään pienryhmissä, ja ratkaisuja otetaan yhdessä esille.
Sivua muokattu viimeksi: 02.07.2010