Lisää

KEVÄT

Keski-Suomen välityömarkkinoiden palvelu-, koulutus- ja tukirakenne

Keski-Suomessa on yli 80 välityömarkkinoilla toimivaa hanketta. Näille hankkeille kehitetään koko palvelujärjestelmän koordinoituun yhteistyöhön ja sopimuksellisuuteen perustuvia, joustavia työllistämisen alueellisia ja paikallisia toimintamalleja. Toimintamalleja työstetään yhteistyössä hankkeiden, kuntien ja TE-hallinnon kanssa.

KEVÄT-hanke tarjoaa kaikille yhteistyöhaluisille välityömarkkinahankkeille perustehtävää tukevia asiantuntijapalveluita, hankkeiden toimintaa kehittävää koulutusta ja sidosryhmiä palvelevaa viestintää.

KEVÄT-hankkeen tavoitteena on:

  1. toimia TE-hallinnon, kunnan peruspalveluiden, palveluntuottajien, oppilaitosten ja välityömarkkinahankkeiden välisen yhteistoiminnan rakentajana
  2. tarjota hankkeille ilmaista koulutusta ja näin tukea hankkeiden toimintaa siten, että hankkeista muodostuu työllistämistä tukeva kehittämiskokonaisuus
  3. kehittää toimijoiden kanssa yhteistyössä palvelukokonaisuuksia siten, että keskisuomalaisille välityömarkkinoille syntyy osaamista tukevia käytänteitä ja siirtymiä avoimille työmarkkinoille
  4. vahvistaa alueellisten, seutukunnallisten ja maakunnallisten toimintamallien ja työllisyystyöryhmien työskentelyä
  5. tarjota hankkeille yhteinen viestin (sähköinen uutiskirje) sidosryhmäviestintään sekä hyvien käytäntöjen levittämiseen
  6. tukea maakunnan työllisyysstrategiaa (Toimivat työmarkkinat-ohjelma-asiakirja) ja toteuttaa strategisesti tärkeää kehittämistyötä

Työllistämisen toimijoiden yhteistyön avulla projektin tuloksena:

  1. työllistämisen toimijoiden työnjako selkeytyy ja syntyy sopimuksiin perustuvia toimintatapoja, jotka ovat alueellisesti uusia, ja tukevat valmentavan työotteen ja palveluiden laadun vahvistumista aktivointi- ja työllisyyspalveluissa
  2. välityömarkkinahankkeet muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden, jolloin parannetaan työllistämistoimien vaikuttavuutta
  3. työllistämisen toimijoiden verkosto, joka tuntee toimijat ja kykenee tunnistamaan työllistymistä edistäviä ratkaisuja
  4. Toimivat työmarkkinat-ohjelma-asiakirjan päivittäminen välityömarkkinoiden osalta, yhteistyössä OSAT-ryhmän ja ELY-keskuksen kanssa
  5. tuotetaan työllistämisen prosessin teemakohtaisiin erityiskysymyksiin perustuvia opinnäytteitä, esitelmiä sekä artikkeleita

Osaavat, työllistämisen roolistaan ja tehtävistään tietoiset toimijat tarjoavat oikea-aikaisia palveluita työnhakijoille. Sopimuksellisuuden myötä palveluntuottajat pystyvät kehittämään palveluitaan pitkäjänteisesti sekä vakinnuttamaan asemansa palveluntuottajana. Näin työllistämisen palvelut toimivat tehokkaasti ja läpinäkyvästi, sekä edistävät työnhakijoiden työmarkkinakelpoisuutta vahvistamalla heidän työllistymiskykyään ja osaamistaan. Näin parannetaan palvelurakennetta, jonka avulla torjutaan syrjäytymistä ja turvataan joustavia siirtymiä avoimille työmarkkinoille.

JAMKEuroopan sosiaalirahastoVipuvoimaa EU:ltaELY-keskusTerveyden ja hyvinvoinnin laitos

Sivua muokattu viimeksi: 24.10.2011

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 20 743 8100 faksi +358 14 449 9694