WWW-sivusto Tutkimus- ja kehitystyö Esteettömät oppimisympäristöt
Lisää

Esteettömät oppimisympäristöt (ESOK) 2008

Hankkeen taustaa

Ymmärrys opiskelun esteettömyydestä ja erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden oikeudesta opiskella on lisääntynyt. Kansainväliset ja kansalliset sopimukset sekä ohjeistukset korkeakouluille korostavat kaikkien – myös erityistä tukea tarvitsevien – ihmisten tasa-arvoisuutta ja yhtäläisiä oikeuksia. Lisääntyneen kansainvälistymisen myötä myös eri kieli- ja kulttuuritaustaisten opiskelijoiden tarpeita on huomioitava aiempaa enemmän. Inklusiivisen koulutuksen kehittäminen on osa korkeakoulupedagogiikan kehittämistä.

Mitä hankkeessa on tehty tähän mennessä?

ESOK-hankkeen toiminta alkoi vuoden 2007 alussa. Viime vuoden aikana arvioitiin ja kehitettiin korkea-asteelle sopivaa esteetöntä fyysistä ja pedagogista oppimisympäristöä sekä kehitettiin opiskelijoiden ohjausta, neuvontaa ja tukipalveluja. Lisäksi hanke suunnitteli ja tuotti koulutusta, joka perehdytti opetus-, ohjaus-, ja tukipalveluhenkilöstöä erityispedagogisiin ja monikulttuurisiin kysymyksiin. Hankkeessa tuotettiin esteettömyyteen liittyvää materiaalia, jota päivitetään jatkossa tälle sivulle. Yhteistyötä on tehty mm. valtakunnallisen ESOK-hankkeen sekä muiden ammattikorkeakoulujen, yliopistojen ja järjestöjen kanssa.

Mitä jatkossa?

Vuoden 2008 aikana tavoitteena on jatkohankkeen avulla jalkauttaa aloitettuja hyviä käytäntöjä sekä luoda edelleen uusia käytäntöjä normaaliin oppimisen ohjaustoimintaan. Tarkoituksena on luoda esteettömän oppimisympäristön toimintamalli Jyväskylän ammattikorkeakouluun.

Toimintaa vuonna 2008:

  • Kartoitetaan opiskelijoiden erityistuen tarpeita ja kerätään kokemustietoa opiskelijakunta JAMKO:n kautta.
  • Vahvistetaan olemassa olevia ja luodaan uusia oppimista tukevia toimintamenetelmiä, joista tiedotetaan kaikille opiskelijoille ja henkilöstölle. Kehitettyjä toimintamalleja ja -tapoja pilotoidaan ja arvioidaan.
  • Kirjoitetaan opiskelijan yksilöllistä oppimisprosessia tukeva tukimalli (tukipolku), joka on koottu hyvien käytäntöjen pohjalta.
  • Perustetaan esteettömyystyöryhmä, joka ylläpitää, seuraa ja kehittää edelleen esteetöntä oppimisympäristöä.
  • Henkilökuntaa koulutetaan edelleen koko JAMK:n henkilöstölle suunnatuilla koulutuksilla sekä yksikkökohtaisilla koulutuksilla.
  • Hankkeen tuloksia levitetään kirjoittamalla julkaisu ja järjestämällä valtakunnallinen seminaari 2.10.2008.

ESOK-hankkeessa on tuotettu estettömyyteen liittyvää videomateriaalia. Hankkeessa on kehitetty myös opiskelua tukeva Tsemppis-ryhmä.

Lisätietoja

Maija Hirvonen, projektipäällikkö, ammatillinen opettajakorkeakoulu, puh. 0400 505 137, etunimi.sukunimi@jamk.fi

Sivua muokattu viimeksi: 07.06.2011

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 20 743 8100 faksi +358 14 449 9694