Keskisuomalaisen bioenergiaklusterin osaavan työvoiman turvaaminen - BEV-osaaja
Jyväskylän ammattikorkeakoulun Bioenergiakeskus hallinnoimassa hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Jyväskylän yliopiston ja Pohjoisen Keski-Suomen Oppimiskeskuksen kanssa bioenergia-alan työntekijöiden osaamisen kehittämiseksi. BEV-osaajassa toteutetaan siten osaltaan Bioenergiasta elinvoimaa -ohjelmassa määriteltyjä kehittämistehtäviä. Keski-Suomen tavoite on lisätä maakunnan omaa bioenergiatuotantoa ja -käyttöä neljällä terawattitunnilla vuoden 2015 loppuun mennessä. Se tarkoittaa lähes tuhatta uutta bioenergia-alan työpaikkaa Keski-Suomessa. Työvoimaa tarvitaan niin polttoaineiden tuotantoon ja logistiikkaan, laitevalmistukseen, huoltoon ja kunnostukseen kuin myös tutkimus- ja kehittämistyöhön.
BEV-osaajan tärkein tavoite on tukea maakunnan kasvavia bioenergiamarkkinoita niin, että osaavat ja taitavat tekijät sekä alan yritykset ja muut toimijat kohtaavat. Osaavan työvoiman saatavuus on yksi kriittinen tekijä Keski-Suomen bioenergiatavoitteiden saavuttamisessa.
Ympärivuotinen työllistyminen
Ympärivuotinen työllistyminen -osakokonaisuudesta vastaavat Jyväskylän ammattikorkeakoulun Bioenergiakeskus ja Pohjoisen Keski-Suomen Oppimiskeskuksen luonnonvara- ja ympäristöala.
Tässä työssä:
-
kartoitetaan bioenergia-alan työllistymismahdollisuuksia osanottajakunnissa
-
tunnistetaan ympärivuotisen maaseutuyrittäjyyden mahdollisuuksia (esim. erilaiset työtehtäväparit, yritysverkostomallit, yrittäjyysmallit)
-
lisätään alan tunnettuutta ja houkuttelevuutta työmarkkinoilla
-
tunnistetaan bioenergia-alan yritysten koulutus- ja osaamistarpeet (esimerkiksi laitevalmistajat)
-
laaditaan työelämän tarpeisiin vastaavat koulutussuunnitelmat ja uutta oppimateriaalia
Kestävän bioenergiatulevaisuuden rakentaminen
Kestävän bioenergiatulevaisuuden rakentaminen -osakokonaisuudesta vastaa Jyväskylän yliopiston Bio- ja ympäristötieteen laitos osana Uusiutuvan energian opetus- ja tutkimusohjelmaa.
Tässä työssä:
-
kartoitetaan ja kuvataan bioenergia-alan kansainvälinen yliopistotasoinen koulutustarjonta
-
haetaan ulkomailta hyviä käytänteitä sovellettaviksi Suomessa
-
tunnistetaan nykyisessä bioenergia-alan koulutusrakenteessa olevat esteet
-
rakennetaan bioenergia-alalle elinikäisen oppimisen mahdollistava polku toiselta asteelta bioenergiatohtoriksi (eri ikä-, työtehtävä- ja koulutustasot, opiskelumuodot)
-
lisätään erityisesti työvoimareservissä olevien korkea-asteen koulutettujen bioenergiaosaamista (pilottiryhmä)
-
lisätään bioenergia-alan kouluttajien, kehittäjien ja muiden toimijoiden yhteistyötä ja siten tehostetaan esimerkiksi koulutusresurssien käyttöä (esim. yhteinen kurssitarjonta, opetustilat)
-
kehitetään keskisuomalaisesta bioenergiakoulutuksesta uusia koulutustuotteita
-
markkinoidaan keskisuomalaista bioenergiaosaamista yhteistyössä Edu-klusterin kanssa ja myydään koulutusta myös ulkomaille
Lisätietoja:
Laura Vertainen, projektipäällikkö, 050 438 9280, kokonaiskoordinointi, ympärivuotinen työllistyminen
Anja Ståhl, projektisihteeri, 040 528 4395, taloushallinto
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@jamk.fi.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Bioenergiakeskus
Margareta Wihersaari, projektipäällikkö, 014 260 4174, kestävän bioenergiatulevaisuuden rakentaminen
eunimi.sukunimi@jyu.fi
Jyväskylän yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos; Uusiutuvan energian opetus- ja tutkimusohjelma
Jari Tuikkanen, projektityöntekijä, 040 703 2069, ympärivuotinen työllistyminen
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@poke.fi.
Pohjoisen Keski-Suomen Oppimiskeskus, Luonnonvara- ja ympäristöala