Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyö
Työelämälähtöinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyömme palvelee yritysten ja yhteisöjen osaamisen vahvistumista. Työskentelemme yhdessä asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme ja eri alojen asiantuntijoiden kanssa synnyttääksemme uutta tietoa, palvelukokonaisuuksia, tuotteita, innovaatioita.
Osallistumme aktiivisena toimijana Keski-Suomen maakunnan kehittämiseen. Toteutamme tutkimus- ja kehittämisprojekteja kaikilla koulutusaloilla osaamis- ja vahvuusalueidemme mukaisesti.
Tavoitteenamme on olla Keski-Suomen työ- ja elinkeinoelämää kehittymään haastava, ratkaisuissaan tavoitteet ylittävä, vastuullinen ja vaikuttava osaajayhteisö.
Forum Nokia Champion jäsenyys toistamiseen JAMKin Pasi Manniselle
Forum Nokia Champion on Nokian maailmanlaajuinen kehittäjäyhteisö ja tukiohjelma, johon kuuluu miljoonia rekisteröityneitä jäseniä. Foorumilla Nokia antaa kehittäjien käyttöön teknistä tietoa mobiilisovellusten kehitysalustoista sekä teknistä tietoa Nokian laitteistosta. Puolivuosittain Forum Nokia myöntää Forum Nokia Champion tunnustus- ja palkinto-ohjelmaan jäsenyyden hyvin rajatulle joukolle. Jäseniä oli vuosina 2009-2010 reilut 130 koko maailmassa ja he ovat Forum Nokian -kehittäjäyhteisön huippuja. Jäsenet ovat osoittaneet erityistä asiantuntijuutta ja osaamista Forum Nokian mobiilikehityksen eri osa-alueilla. Yksi tunnustuksen saaneista on Jyväskylän ammattikorkeakoulun teknologiayksikössä työskentelevä mediatekniikan lehtori Pasi Manninen.
Forum Nokia Champion -tunnustus avaa mm. mahdollisuuden osallistua foorumin sisäisiin keskusteluihin ja koulutuksiin.
Lisätietoja
Pasi Manninen, mediatekniikan lehtori, 040 595 8931, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, teknologiayksikkö
Takaisin
Sivua muokattu viimeksi: 11.02.2013