Lisää

Tehoja teknologiaan

Teknologiayksikkö on jäsentänyt toimintansa työelämän rajapintojen ja osaamistarpeiden mukaisesti asiantuntijatiimeiksi neljään tulosalueeseen: ICT, Konetekniikka, Logistiikka sekä Luonnonvarat ja Rakentaminen. Näin asiantuntijuus nousee näkyväksi ja toisaalta työelämän kanssa on helppo keskustella yhteisestä tekemisestä. Toiminnan tapa varmistaa myös asiantuntijuuden jatkuvan kehittymisen.

Kumppanuudesta voimaa

Teknologiayksikön kehittyminen perustuu vahvaan kumppanuuteen hyvien yhteistyöyritysten ja -korkeakoulujen kanssa. Tavoitteemme on tarjota mahdollisimman hyvää asiantuntijuutta palveluina ja T&K -hankkeina yrityksille. Tavoitteemme asettaa meille huikeat haasteet, mutta sehän meidän asiantuntijuuttamme juuri vahvistaa. Tämä on meidän keinomme varmistaa kehittymisemme ja osaamisemme, kun tuotamme tulevaisuuden insinööri- ja agrologikoulutusta.

Korkeakoulu ovi globaaliin osaamiseen

Toiminnan fokusointi ja vahvat strategiset suuntautumiset näkyvät jo uuden yksikön kansainvälisen verkoston rakentamisessa. Tavoitteena on, että kansainvälisen verkoston rakenne tukee koulutustarjontaa sekä asiantuntijuuden tarjontaa yhteistyökumppaneillemme. Yhdessä kansainvälisten kumppaniemme kanssa tavoittelemme JAMKin uutta visiota kohti – olla paras alallamme!

Tavoitteemme on jatkossakin taistella ykköspaikasta suosituimpana insinöörikouluttajana sekä olla hyvä kumppani niin yritysten kuin toiminta-alueemme kehittämisessä.

Mikko R. Salminen, yksikönjohtaja, 050 63 401, etunimi.sukunimi@jamk.fi
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, teknologiayksikkö

Sivua muokattu viimeksi: 10.06.2010

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 20 743 8100