Lisää

TAITURI - Ammattitaidon tunnistaminen, arviointi ja tunnustaminen ammattikorkeakouluympäristössä

Lyhenne:TAITURI
Toteutusaika:01.01.2004 - 28.02.2007
Yksikkö:Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Projektin kotisivut:http://www.jamk.fi/tutkimus/toteutettujaprojekteja/taituri

Tiivistelmä:

Ennusteiden mukaan osaavista ammattilaisista on lähitulevaisuudessa pulaa. Ammattien sisällöt muuttuvat ja ammattitaidon päivittämisen tarve korostuu. Aikuisväestön koulutuksen rooli tieto- ja taitovarannon ylläpitäjänä ja kehittäjänä korostuu. Keskeiseksi tulee koulutustoiminnan suuntaaminen siten, että se edesauttaa opiskelijoiden joustavaa sijoittumista työelämään. Ammatillisen koulutuksen on kytkeydyttävä entistä paremmin kunkin henkilön työtehtäviin ja työyhteisön kehittämissuunnitelmiin. ”Opitun tunnustaminen” on melko uusi ja vaikea käsite ja tästä syystä on tarpeen hakea yhteistä ymmärrystä ja toimintamalleja moniammatillisen yhteistyön ja dialogin avulla. TAITURI - hankkeen keskeinen idea oli rakentaa työvälineitä joustavien oppimispolkujen toteuttamiseen koulutuksen ja työelämän rajapinnalla.

Hankkeen tavoitteet olivat:
1. Kehittää monialaisessa yhteistyössä sellaisia koulutuksellisia menettelytapoja, joissa kartoitetaan yksilö- ja työympäristölähtöisesti nykyinen osaaminen ja ennakoivasti tulevaisuuden osaamistarpeita.
2. Kehittää ja soveltaa uusia, innovatiivisia tapoja ammattitaidon tunnistamiseen ja arviointiin eri osapuolten välisenä yhteistyönä.
3. Tukea joustavien oppimispolkujen rakentamista mm. kehittämällä henkilökohtaisen oppimissuunnitelman käyttöä urasuunnittelun välineenä.
4. Kehittää ja soveltaa malleja osaamisen arvioinnin koulutukseen ko. koulutusaloja edustaville työelämätahoille.
5. Kehittää toimintamalleja eri alojen väliseen vertailuoppimiseen
6. Hyödyntää verkko-oppimista, taidetta ja luovaa toimintaa em. toimintamallien kehittämisessä.
7. Luoda pilottina pohjaa laajemmalle osaamisen tunnistamista ja tunnustamista koskevan järjestelmän kehittämistyölle ammattikorkeakouluympäristössä

Hankkeen tuloksena syntyivät tuotteet:
1.Ammattitaidon tunnistamisen, arvioinnin ja tunnustamisen menetelmien ja menettelyjen kehittäminen eri osapuolten vuoropuheluna; tämän tuotteen kehittämisessä hyödynnettiin mm. verkkoympäristöä ja portfoliotyöskentelyä
2. Arvioitsijakoulutusmallin kehittäminen
3. Eri alojen vertailuoppimisen muotoja pohjaksi laadukkaammille menettelytavoille ammattitaidon tunnistamisen, arvioinnin ja tunnustamisen kysymyksissä
4. Hanke prosessina tuotti arviointi- ja seurantatietoa, jota hyödynnetään mm. ammatillisen opettajakorkeakoulun opinnäytetöissä ja julkaisutoiminnassa (esim. artikkelit)

Hankeen rahoittaja oli ESR ja sitä toteutettin yhteistyössä JAMKin koulutusalojen, Kankaanpään opiston ja työelämän tahojen kanssa.

Lisätietoja: Annu Niskanen, puh. 040 532 2756
Sähköposti: etunimi.sukunimi@jamk.fi

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 20 743 8100 faksi +358 14 449 9694