Harrastajamusiikin kehittäminen Keski-Suomessa
| Lyhenne: | HARMUS |
| Toteutusaika: | 01.09.2007 - 31.12.2009 |
| Yksikkö: | Ammatillinen opettajakorkeakoulu |
Tiivistelmä:
Harrastajamusiikin kehittäminen Keski-Suomessa (HARMUS) –projektissa vaalitaan ja kehitetään maakunnan musiikkikulttuuriperintöä harrastajamusiikkiryhmien, oppilaitosten ja keskisuomalaisten yritysten yhteistyöllä.
Projektin tavoitteena on saada mukana oleville musiikin harrastajaryhmille ammatillisesti korkeatasoista ohjausta sekä tuottaa kaksi merkittävää kulttuuritapahtumaa. Samalla se vahvistaa kulttuurimyönteisen yritys-/yhteisöimagojen ja –näkyvyyden kehittymistä sekä mahdollistaa musiikkipalvelujen käytön yrityksissä.
Pitkäjänteinen ja tavoitteiltaan kunnianhimoinen harrastustoiminta edellyttää ammattitaitoista ja innostavaa ohjaamista. Projekti pyrkii turvaamaan yli 150 jyvässeutulaiselle musiikin harrastajalle mahdollisuuden toteuttaa vuoden 2009 loppuun saakka harrastustaan vapaana toistuvasta toiminnan ohjaamiseen liittyvästä epävarmuudesta.
Projekti vahvistaa myös Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelman opiskelijoiden ja opettajien osaamista sekä roolia harrastajamusiikin ohjaamisessa asiantuntevan mentorin opastuksella. Opiskelijoille tarjotaan mahdollisuuksia opinnolliseen työskentelyyn projektissa mukana olevien ryhmien kanssa. Samalla kehitetään ammattikorkeakoulun yhteistyötä mukana olevien yhteisöjen ja yritysten kanssa.
Projektin aikana tuotetaan ryhmien lukuisten konserttien lisäksi kaksi maakunnallisesti ja valtakunnallisesti merkittävää kulttuuritapahtumaa: Mieskuoro Sirkkojen 110-vuotisjuhlatapahtumat 2009 ja samana vuonna säveltäjä Jaakko Linjaman syntymän 100-vuotisjuhlan tapahtumaviikko.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallinnoimassa projektissa ovat mukana Mieskuoro Sirkat, Jyväskylän seudun kansalaisopisto, Jyväskylän puhallinorkesteri, Jyväskylän sotaveteraanikuoro, Keski-Suomen alueooppera ja Jyväskylän oopperakuoro.
Yritysyhteistyökumppanit ovat Keskisuomalainen oyj, Keskimaa osk, Keski-Suomen osuuspankki ja Jyväskylän Energia Oy. Lisäksi mukana yhteistyössä on Keski-Suomen liitto.