Opinto-oppaan vuosi
Lisää

Opintojakson suorittaminen

Opintojakson ensimmäisellä kontaktikerralla käydään läpi opintojakson tavoitteet, sisältö, erilaiset suoritustavat ja arviointiperusteet. Ensimmäisellä kontaktikerralla sovitaan myös tenttiajankohta (välitön suorituskerta), jos opintojaksoon sisältyy tentti, sekä ilmoitetaan opintojakson päättymisajankohta. Päättymisajankohdan jälkeen suorituksia ei enää oteta vastaan.

Opiskelijalla on mahdollisuus yrittää opintojakson suorittamista kaikkiaan kolme kertaa: opintojakson välittömällä suorituskerralla tai kahdella erikseen määritellyllä uusintatenttikerralla. Muiden korkeakoulujen opintojaksojen suoritukset määräytyvät järjestävän korkeakoulun sääntöjen mukaan.

Opintojakso suoritetaan yhden lukuvuoden aikana, kuitenkin viimeistään seuraavan lukuvuoden syyslukukauden loppuun mennessä. Mikäli opintojakso jää kesken, opiskelija aloittaa sen uudelleen seuraavana lukuvuonna. Poikkeuksen muodostavat opinnäytetyö ja harjoittelu sekä erityiset työelämälähtöiset projektiopinnot.

Opintopisteitä ei kerry samansisältöisten opintojaksojen päällekkäisestä suorittamisesta.

Sivua muokattu viimeksi: 07.06.2011

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 20 743 8100 faksi +358 14 449 9694