Kieli- ja viestintäopinnot
Jyväskylän ammattikorkeakoulun kielikeskus huolehtii kaikesta kielten ja viestinnän opetuksesta sekä opetuksen kehittämisestä. Kielikeskuksen hallinto, toimisto sekä suurin osa opetushenkilöstön työtiloista sijaitsee ammattikorkeakoulun pääkampuksella (Rajakatu 35) G-alueen 3. kerroksessa. Kielten opetus toteutetaan pääkampuksella tai koulutusyksiköiden tiloissa. Tietoa kieli- ja viestintäopinnoista saat kattavasti Optiman Opinfoorumin kansiosta Kielikeskus.
Kielitaidon osoittaminen ammattikorkeakouluopinnoissa
Ammattikorkeakoulun opiskelijan tulee ammattikorkeakoulututkintoon sisältyvissä opinnoissa tai muutoin osoittaa saavuttaneensa
-
sellainen suomen ja ruotsin kielen taito, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisessä viranomaisessa ja joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen; sekä
-
sellainen yhden tai kahden vieraan kielen kirjallinen ja suullinen taito, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.
Toisen kotimaisen kielen osalta tutkintotodistukseen merkitään sanallinen arvosana (hyvä/tyydyttävä) valtioneuvoston asetuksen suomen ja ruotsin kielen osoittamisesta valtionhallinnossa (481/2003) mukaisesti. Kirjallinen ja suullinen kielitaito arvioidaan erikseen. Valtakunnallisen linjauksen mukaisesti ammattikorkeakoulun arvosanat 1-3 vastaavat lain 424/2003 edellyttämän kielitaidon arvioinnissa sanallista arvosanaa tyydyttävä ja arvosanat 4-5 arvosanaa hyvä.
Kohdan 1) vaatimus ei koske opiskelijaa, joka on saanut koulusivistyksensä muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä, eikä opiskelijaa, joka on saanut koulusivistyksensä ulkomailla. Tällaiselta opiskelijalta vaadittavasta kielitaidosta päättää Kielikeskuksen koulutuspäällikkö.
Kielikeskuksen koulutuspäällikkö voi vapauttaa opiskelijan kielitaitovaatimuksista osittain tai kokonaan seuraavista syistä: opiskelijalla ei ole aiempia opintoja ruotsin kielestä, opiskelijalla ei ole aiempia opintoja englannin kielestä tai opiskelijalla on asiantuntijan toteama vakava lukihäiriö.
Kieli- ja viestintäopintojen suorittaminen
Kieli- ja viestintäopinnot voi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa suorittaa seuraavilla tavoilla:
-
osallistumalla Kielikeskuksen järjestämään opetukseen sekä tekemällä opintojaksolla vaadittavat suoritukset
-
saamalla hyväksiluettua aikaisempia kieliopintoja.
JAMKin kaikille yhteiset kieli- ja viestintäopinnot
JAMKin kaikille opiskelijoille yhteisten kieli- ja viestintäopintojen (viestintä, ruotsi, englanti) tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet suoriutua keskeisistä työelämän viestintätilanteista suullisesti ja kirjallisesti.
Koulutusohjelmakohtaiset kieli- ja viestintäopinnot
Kaikille opiskelijoille yhteisten kieli- ja viestintäopintojen lisäksi monissa koulutusohjelmissa on erityisesti kyseisen koulutusohjelman opiskelijoille suunnattuja kieli- ja viestintäopintoja. Nämä ovat alakohtaisia pakollisia tai valinnaisia opintoja. Muutkin kuin kyseisen koulutusohjelman opiskelijat voivat valita näitä ammatillisia tai syventäviä opintoja ja sisällyttää ne vapaasti valittaviin opintoihinsa.
Kielten ja viestinnän tukiopinnot
Opiskelijoiden kieli- ja viestintävalmiudet arvioidaan ensimmäisen opiskeluvuoden alussa. Arvioinnin perusteella opiskelijalle suositellaan joko pakollisten kieliopintojen aloittamista tai tukiopintojaksoille osallistumista. Tukiopinnot muodostuvat opintojaksoista Sujuvuutta kirjoittamiseen, Amk-englannin perusteet, osat 1 ja 2 sekä Amk-ruotsin perusteet, osat 1 ja 2.
Vapaasti valittavat kieli- ja viestintäopinnot
Eritasoisia vapaasti valittavia opintojaksoja on tarjolla englannin, ruotsin, saksan, ranskan, venäjän, espanjan, kiinan ja italian kielissä. Opiskelijat voivat opiskella myös Jyväskylän yliopiston kielikeskuksessa ensisijaisesti kiinaa ja japania, mutta sovittaessa myös muita kieliä. Lupa opiskeluun JY:n kielikeskuksessa haetaan oman koulutusohjelman koulutuspäälliköltä.
Ulkomailta tulleet opiskelijat
Ulkomaalaisten vaihto- ja tutkinto-opiskelijoiden on mahdollista opiskella suomea vieraana kielenä eritasoisissa ryhmissä. Myös vapaasti valittavissa opinnoissa on tarjolla eritasoisia englannin kielellä opetettavia kielten opintojaksoja.
Kielten ja viestinnän opintotarjonta 2012-2013
Kaikille yhteiset kieli- ja viestintäopinnot
Kielten ja viestinnän tukiopinnot
Vapaasti valittavat kieli- ja viestintäopinnot