Kansainvälistyminen opiskelussa
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) tarjoaa monia vaihtoehtoja kehittää kansainvälistä osaamista. Tulevasta ammatinkuvastasi riippumatta kansainvälisyys on tätä päivää. Tutkinnon voi suorittaa kokonaan englanniksi tai osana tutkintoa voi suorittaa vieraskielisiä opintoja useimmissa koulutusohjelmissa. Kielikeskus tarjoaa runsaasti kieli- ja kulttuuriopintoja.
Kaikkien on mahdollista suorittaa osa tutkintoon sisällytettävistä opinnoista ulkomailla joko opiskelun tai harjoittelun merkeissä. Ulkomaille lähtemiseen liittyviin käytännön järjestelyihin saa tukea yksikön kansainvälisten asioiden koordinaattorilta (kv-koordinaattori). Apurahaa myönnetään ulkomailla opiskeluun ja harjoitteluun.
Opiskelu ulkomailla
JAMK osallistuu useisiin vaihto-opiskeluohjelmiin (esimerkiksi Erasmus ja NORDPLUS) ja on solminut useita yhteistyösopimuksia korkeakoulujen kanssa ympäri maailmaa. JAMKilla on tällä hetkellä noin 250 yhteistyökumppania noin 50 maassa kattaen Euroopan, Pohjois- ja Etelä-Amerikan, Aasian, Australian ja Afrikan. Siten JAMK pystyy tarjoamaan opiskelijoilleen ja henkilökunnalleen useita mahdollisuuksia opiskeluun ja työskentelyyn sekä Euroopassa että sen ulkopuolella.
Opiskelijat voivat opiskella yhden tai kaksi lukukautta ulkomaisessa yhteistyökorkeakoulussa. Opiskeluaikana ulkomailla opiskelijat saavat omakohtaisia kokemuksia elämisen ja työskentelyn haasteista vieraassa maassa ja kulttuurissa. Opiskeluaikana ulkomailla on mahdollisuus kehittää omaa ammatillista osaamista, henkilökohtaisia tietoja ja taitoja, perehtyä erilaisiin kieliin ja kulttuureihin sekä saada uusia ystäviä ja verkostoja kaikkialta maailmasta.
Kansainvälistymispalvelut julkaisee vuosittain ulkomailla opiskelusta kiinnostuneille Exchange Period Abroad -opasvihkosen, jossa on tietoa ulkomailla opiskelusta, harjoittelusta ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun kansainvälisistä yhteistyökumppaneista. Opasta saa kansainvälistymispalveluiden toimistosta, pääkampuksen opiskelijapalveluista ja kansainvälisten asioiden koordinaattoreilta. Sähköinen Exchange Period Abroad -opas, tietoa ulkomaan jaksosta sekä tarvittavat lomakkeet ovat saatavilla Optiman (käyttäjätunnuksellinen) Opinfoorumi-työtilassa Kansainvälistyminen opiskelussa -osiossa.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu käyttää European Credit Transfer System - ECTS-järjestelmää opintosuoritusten siirtojärjestelmänä kansainvälisessä opiskelijaliikkuvuudessa. Lähettävä ja vastaanottava korkeakoulu sopivat opintosuunnitelmasta kunkin opiskelijan kanssa ennen tämän lähtöä ulkomaille. Opiskelijan tulee toimittaa opintosuunnitelma (Learning Agreement) ja sähköinen vaihtohakemuksensa hyväksyttäväksi koulutusyksikkönsä kv-koordinaattorin kautta kansainvälistymispalveluihin, josta ne toimitetaan eteenpäin vastaanottavaan korkeakouluun. Opiskelijan tulee saada kummankin osapuolen hyväksymä opintosuunnitelma takaisin allekirjoitettuna. Ulkomaanopintojen päätyttyä vastaanottava korkeakoulu antaa todistuksen ja opintokortin, joista käy ilmi opintojen toteutuminen ja opintomenestys.
Opiskelijan ulkomailla suoritetut opintojaksot hyväksytään täysimääräisenä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa suoritettavaan tutkintoon ulkomaille tehdyn opintosuunnitelman mukaisesti. Opintojen hyväksymisen ehtona on, että opiskelija on suorittanut opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun suoritustason ja -tavoitteiden mukaisesti. Koulutuspäällikkö päättää opintojen hyväksymisestä.
Harjoittelu ulkomailla
Opintoihin liittyvä harjoittelu on mahdollista suorittaa myös ulkomailla. Harjoittelupaikan ulkomailta voi hankkia itsenäisesti tai hakeutua eri harjoitteluvaihto-ohjelmien tai yritysten omien ohjelmien kautta. Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO (Center for International Mobility) koordinoi useita eri alojen opiskelijoille suunnattuja harjoitteluvaihto-ohjelmia.
Kotikansainvälistyminen
Opiskelijan on mahdollista hankkia kansainvälistä kokemusta ja osaamista myös koto-Suomessa yhdessä muiden suomalaisten opiskelijoiden ja henkilöstön, ulkomaisten tutkinto- ja vaihto-opiskelijoiden sekä ulkomaisten vierailijoiden ja luennoitsijoiden kanssa. Englanninkielisten koulutusohjelmien ja vieraskielisten opintojaksojen lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kansainvälistyä muun muassa suorittamalla kulttuuri- ja kieliopintoja, ottamalla osaa opiskelijakunta JAMKOn International Clubin toimintaan tai toimimalla kansainvälisenä tutorina ulkomaiselle opiskelijalle.
Lisätietoja:
Kansainvälisen toiminnan yhteyshenkilöt
Lue lisää:
Optiman Opinfoorumin Kansainvälistyminen opiskelussa -osio
Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus, CIMO
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen Itä- ja Kaakkois-Aasian yhteistyöverkosto