Uusintatenttitilaisuus
Pääkampuksen uusintatentit pidetään ensisijaisesti auditorioissa, Rajakatu 35. Jako tenttisalien välillä tehdään sukunimen mukaan – ohjeet löytyvät esim. tenttisalien ulkopuolelta, opiskelijapalveluiden ovesta ja Optimasta. Myös hyvinvointiyksikön tentit järjestetään pääkampuksella. Muiden yksiköiden tenttipaikat selviävät ko. alan opiskelijapalveluista.
Saavu tenttiin hyvissä ajoin, mielellään n. 10–15 minuuttia ennen tentin alkua, jolloin tenttijöitä aletaan kutsua tenttisaliin. Tentissä saa olla esillä vain kirjoitusvälineet ja henkilöllisyystodistus. Jos tentissä saa olla mukana apuvälineitä (esim. laskin tai muistiinpanoja), niistä tulee olla opettajan tekemä merkintä tenttikuoressa. Tentistä saa poistua aikaisintaan puoli tuntia tentin alkamisen jälkeen. Uusintatentin kesto on sama kuin alkuperäisessä tentissä.
Tenttijän henkilöllisyys tarkastetaan tenttivastauksen palauttamisen yhteydessä, joten muista ottaa henkilöllisyystodistus mukaan uusintatenttiin.
Tenttivastaukset kirjoitetaan Jyväskylän ammattikorkeakoulun leimalla varustetuille konseptipapereille. Paperit ovat valmiina tenttisalissa, josta voit ottaa niitä tarvitsemasi määrän. Jos tarvitset paperia lisää kesken tentin, pyydä sitä valvojalta. Huom! Joissakin kuorissa saattaa olla opettajan laittama vastauspaperi valmiina ja tällöin on käytettävä sitä.