Lisää

Agrologikoulutuksen monipuoliset oppimisympäristöt

Saarijärven Tarvaalassa on ainutlaatuinen luonnonvara- ja ympäristöalan oppimisympäristö. Samassa paikassa toimivat sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulun Luonnonvarainstituutti että Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskuksen luonnonvara-alan yksikkö. Opiskelijoita on tällä hetkellä yhteensä noin 500. Paikalla on pitkät perinteet, sillä Tarvaalassa on ollut maatalousalan koulutusta jo yli 140 vuotta.

Luonnonvarainstituutin täysin uudet toimitilat valmistuvat vuoden vaihteessa 2009-2010.

Nykyaikainen opetusmaatila

Agrologiopiskelijoiden keskeinen oppimisympäristö on Tarvaalan nykyaikainen opetusmaatila. Maata on noin 800 hehtaaria, josta viljeltyä on 109 hehtaaria.

Opetusmaatila koostuu maidontuotantoon keskittyvästä pihattonavetasta sekä viljelyksistä koeketjuineen. Pihattonavetassa on Suomen ensimmäinen oppilaitoskäytössä oleva lypsyrobotti. Kesällä 2006 uudistettiin nuorenkarjan osasto, jossa eläimet ovat hyvissä olosuhteissa. Nykyaikainen tuotantoyksikkö tukee tilalla suoritettavaa karjan jalostustyötä. Maatilalla on myös pieneläimiä ja lampola sekä kanala.

Tilalla on opetusmetsää noin 700 hehtaaria.

Tutkimus- ja kehitystoiminta

Luonnonvarainstituutti on vahva maaseudun elinkeinojen tutkimus- ja kehitystyötä tekevä organisaatio. Agrologiopiskelijat pääsevät mukaan näihin hankkeisiin. Esimerkiksi syksyllä 2008 ”Tuhannen lehmän navetta” -esiselvitys työllistää useita opiskelijoita. Tässä selvityksessä etsitään maatilayrityksille uutta toimintamallia, jonka tarkoituksena on perustaa yhteistyöverkoston avulla tuhannen lehmän navetta. 

Myös monissa bioenergia- ja ympäristöalan hankkeissa avautuu mielenkiintoisia tehtäviä opiskelijoille. Esimerkiksi haja-asutuksen vesihuollon kehittämishankkeessa opiskelijat ovat tehneet erilaisia taustaselvityksiä, palautekyselyjä yrittäjille sekä osallistuneet näyttelyiden rakentamiseen.

Bioenergiakeskus

Saarijärven Kolkanlahdessa sijaitseva Bioenergiakeskus on bioenergian tuotantoa, jalostusta ja käyttöä sekä siihen liittyvää yrittäjyyttä edistävä koulutus- ja kehittämisympäristö. Opiskelijat voivat tehdä projekti- ja opinnäytetöitä sekä suorittaa harjoittelunsa bioenergiakeskuksen lukuisissa kehittämishankkeissa osana asiantuntijatiimiä. Lisäksi opiskelijoiden perustama osuuskunta Liekkivahti on vastannut alueen kiinteistöjen lämmöntuotannosta jo usean talven aikana.

Vuoden 2009-2010 vaihteessa myös Bioenergiakeskuksen toiminnot siirtyvät upouusiin tiloihin Tarvaalaan.

Valtra-tiimi – asiakaspalveluharjoittelu traktoritehtaalla

Vuosittain joukko agrologiopiskelijoita työskentelee tehdasoppaina Suolahdessa toimivalla Valtran tehtaalla. Valtra-traktorin ostajille tarjotaan mahdollisuutta tulla tutustumaan traktorin valmistukseen ja tehtaan toimintaan. Tavoitteena on, että asiakkaan kone on jossain vaiheessa tuotannossa, kun ostaja saapuu tehtaalle.

Tehdasoppaiksi valitaan vuosittain noin 10 opiskelijaa, jotka toimivat vuoden aikana traktoritehtaan oppaina kierrättäen tehdasalueella uuden traktorin ostajia. Valtra perehdyttää oppaat tehtaan toimintaan ja traktoreihin. Asiakaspalveluharjoittelun pituus on noin 30 työpäivää. Opiskelijat saavat harjoittelusta opintopisteitä ja pientä palkkaa.

Sivua muokattu viimeksi: 03.06.2010

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 20 743 8100