Lisää

Mestarikurssit musiikin koulutusohjelmassa

Yksi merkittävä osa musiikin opetustarjontaa musiikin koulutusohjelmassa ovat mestarikurssit ja workshopit. Mestarikursseja pitävät jo merkittävän uran luoneet muusikot ja pedagogit, jotka erilaisten kansainvälisten vaihto-ohjelmien tai henkilökohtaisten suhteiden kautta käyvät Jyväskylässä jakamassa asiantuntemustaan musiikin opiskelijoille. Mestarikurssit pitävät sisällään instrumenttiopetusta sekä yksilöille että yhtyeille. Lisäksi opettaja voi tutustuttaa kurssilaisia esimerkiksi tietyn musiikkityylin hienouksiin. Mestarikurssit tarjoavat mahdollisuuden syventää muusikkouttasi koko opiskelujesi ajan.

Mestarikursseilla voit hioa omaa ohjelmistoasi kansainvälisen mestarin kanssa, oppia lisää omasta instrumentistasi ja eri musiikkityyleistä. Voit myös tulla seuraamaan opetusta ja kuuntelemaan muiden tunteja. Joka tapauksessa opit paljon.

Katso tulevat ja menneet vierailevat opettajat Musiikkikampuksen sivuilta.

Tutustu mestarikursseihin ja kuuntele opiskelijoiden mietteitä

Baritoni Andreas Reibenspies ja pianisti Peter Nelson vierailivat JAMKissa marraskuun alussa 2010. Professorien erityisala Trossingenin musiikkiyliopistossa on Lied-musiikki ja tätä asiantuntemusta he kävivät Jyväskylässä jakamassa. Tutustu kurssin sisältöön sekä kurssilla olleiden opiskelijoiden mietteisiin.

Huilisti Martial Nardeau Reykjavikin Listaháskóli Íslands -taideakatemiasta kävi pitämässä mestarikussin puhallinsoittajille. Nardeau on perehtynyt barokkimusiikkiin ja yksi hänen tunneistaan käsittelikin juuri barokkimusiikin tulkinnan ja soiton hienouksia. Katso video barokkitunnilta ja kuuntele opiskelijoiden ajatuksia.

Lisätietoja mestarikursseista:

  • Helena Savolainen, opintosihteeri
    040 531 5422, etunimi.sukunimi@jamk.fi

Sivua muokattu viimeksi: 17.04.2012

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 20 743 8100 faksi +358 14 449 9694