Lisää

Insinööriksi logistiikan koulutusohjelmasta, aikuiskoulutus

Tutkinto: Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto, insinööri (AMK)
Laajuus: 240 opintopistettä
Aloituspaikat 2012: 20
Hakuaika: 5.3.-3.4.2012

Logistiikan koulutusohjelmassa opit hyödyntämään, kehittämään ja johtamaan logistisia järjestelmiä, joiden avulla tavara ja tieto liikkuvat paikasta toiseen mahdollisimman tehokkaasti ja taloudellisesti. Opinnoissa ovat vahvasti läsnä logistiikankentän kansainväliset haasteet.

Opintojen sisältö

Yhteisinä opintoina opiskelet viestinnän taitoja, luonnontieteitä ja teknologian perusteita sekä yritystoimintaa ja johtamista.Suuntautumisvaihtona sinulla on kuljetusjärjestelmät, jonka lisäksi voit opiskella materiaalinkäsittelyä sekä Integrated Logistics Support aihealuetta.

Opiskelun toteutus

Koulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna, ja se sisältää sekä lähi- että etäopiskelua. Osan opinnoista voit opiskella myös verkossa. Opintoihin liittyvissä oppimistehtävissä kehität oman työpaikkasi tai alan muiden yritysten toimintaa. Viikon mittaiset lähiopetusjaksot pidetään Jyväskylässä noin kerran kuukaudessa. Opiskelet ryhmässä, jolloin opit myös muilta ammattilaisilta. Opiskelu perustuu henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan. Aiempia opintoja ja työkokemusta voidaan lukea hyväksi tutkintoon, jolloin suoritettava opintopistemäärä jää pienemmäksi kuin 240. Opinnot on mahdollista suorittaa 2-4 vuodessa. Voit opiskella joustavasti työn ohella tai kokoaikaisesti päiväopiskeluna, jolloin olet oikeutettu hakemaan opintotukea. Voit suorittaa osan opinnoista myös englanniksi tai opiskella ulkomaisissa yhteistyökorkeakouluissamme.

Opiskelun vaatimat valmiudet

Opiskelu työn ohessa vaatii tavoitteellisuutta, pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta. Myös ajan hallintataidot sekä perheen ja työnantajan tuki ovat tärkeitä opiskelun onnistumiseksi. Työelämäkokemus auttaa opiskelussa, sillä voit peilata uusia asioita aiemmin oppimaasi.

Työllistyminen

Logistiikan asiantuntijana sinulle tarjoutuu vaihtelevia, mielenkiintoisia ja haasteellisia työtehtäviä teollisuudessa, kaupan alalla ja logistisia palveluja tarjoavissa yrityksissä. Ammattinimikkeesi voi olla logistiikkapäällikkö, ostopäällikkö, hankintapäällikkö, terminaalipäällikkö tai kuljetuspäällikkö.

Pääsyvaatimukset ja hakeminen

  • ylioppilastutkinto ja tekniikan ja liikenteen tai liiketalouden alan ammatillinen perustutkinto tai
  • ammatillinen perustutkinto tai ammattitutkinto tekniikan ja liikenteen alalta tai
  • opistoasteen tutkinto tai ammatillisen korkea-asteen tutkinto tekniikan ja liikenteen tai liiketalouden alalta tai
  • koulutusohjelmaan soveltuvia avoimen ammattikorkeakoulun opintoja vähintään 60 opintopistettä

Lisäksi hakijalta vaaditaan vähintään 2 vuoden yleinen työkokemus, joka tulee olla hankittu vähintään 18-vuotiaana. Avoimen amk:n opinnoilla hakevalta ei edellytetä 2 vuoden työkokemusta eikä pohjakoulutusta.

Lisätietoja hakemisesta ja pääsyvaatimuksista saat Jyväskylän ammattikorkeakoulun hakutoimistosta.

Jatko-opiskelumahdollisuudet

Valmistuttuasi insinööriksi voit jatkaa opiskeluasi ammattikorkeakoulussa. Kolmen vuoden työkokemuksen jälkeen voit hakea ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen. Tekniikan ja liikenteen alalla valittavanasi ovat logistiikan koulutusohjelma ja teknologiaosaamisen johtamisen koulutusohjelma.

Lisätietoja koulutuksesta

Hanna Immonen, koulutusvastaava, 040 351 9834, etunimi.sukunimi@jamk.fi
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, teknologiayksikkö

Lue lisää

Vanhoja pääsykokeita
Hakijan opas


Sivua muokattu viimeksi: 12.01.2012

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 20 743 8100 faksi +358 14 449 9694