Pekka - tietoliikenneverkkojen asiantuntija
Nimi: Pekka Kujala
Ikä: 25
Erikoisala: Tietoliikenneverkot
Työpaikka: Teleca Finland Oy
Valmistunut: Jyväskylän ammattikorkeakoulusta syksyllä 2008
Millä tavalla sinä omien tietojesi ja taitojesi kautta vaikutat tai tulet joskus vaikuttamaan maailman kehitykseen?
Avainsana on kommunikaatio, ja sen nopeus. Nopea reaaliaikainen kommunikointimahdollisuus kasvattaa tehokkuutta, ja sitä kautta edesauttaa yrityksiä sekä yksilöitä saavuttamaan parempia tuloksia ja kehittymään. Tietoliikenne insinöörinä työskentelen päivittäin järjestelmien parissa, joiden tehtävänä on välittää informaatiota paikasta toiseen. Kyseessä voi olla paitsi isoja datapaketteja, myös pienempää, mutta sitäkin tärkeämpää informaatiota eli ihmisten välistä kommunikointia. Pienillä asioilla saadaan suurta vaikutusta. On todettu, että esimerkiksi Instant Messaging tyyppisten palveluiden implementointi osaksi jokapäiväistä elämää työyhteisöissä ja yhteiskunnassa luo yhteenkuuluvuutta, sekä on yllättävän isona tekijänä parempien tulosten nopeammassa saavuttamisessa, sekä näin osana luomassa kehitystä.
Pyrin nyt ja tulevaisuudessa omalla työlläni mahdollistamaan ja laajentamaan reaaliaikaista, sijaintiriippumatonta kommunikaatiota, kehitystä luomaan.
Millaisia ominaisuuksia, loogisen päättelyn ja matemaattisen osaamisen lisäksi, nykypäivän ja tulevaisuuden insinööreiltä vaaditaan?
Kansainvälisiä taitoja, joustavuutta ja vahvaa englannin kieltä. Useassa globaalissa yrityksessä työkalut ja ympäristöt on tarve yhtenäistää eri maista ja toimipaikoista riippumattomiksi, tehokkuuden lisäämiseksi. Siksi on täysin normaalia toteuttaa IT -suunnitteluprojekteja yrityksen sisäisesti eri maiden IT -osastojen kesken. Tästä johtuen kansainvälinen yhteistyö in English, aikaeroissa joustaen, on osa usean insinöörin normaalia työpäivää nyt ja tulevaisuudessa.
Mistä saat eniten iloa työssäsi?
Työilo ja -motivaatio ovat monen asian summa, joka koostuu hyvän työilmapiirin ja mielekkään tekemisen ohella lisäksi haasteista. Hieman yläkanttiin spekstattu projekti/haaste, ja sellaisen onnistunut läpivienti, sekä siitä seuraava onnistumisen tunne on suurin motivaation ja työviihtyvyyden kasvattaja.
Kuka mielestäsi on ammattilainen?
Ammattilainen osaa asiansa, mutta miettii ennen kuin tekee. Tämä tarkoittaa, ettei ratkaise ongelmaa välttämättä heti ensimmäiseksi mieleen tulevalla tavalla, vaan ymmärtää arvioida ongelmaa monelta kannalta ja miettiä useampia ratkaisumalleja. Ammattilaisen ei myöskään tarvitse tietää kaikkea, vaan on ammattimaisempaa kysyä kollegalta neuvoa tai selvittää muuta kautta ratkaisu uuteen ongelmaan kuin yrittää suoriutua kaikesta itse huonommin tuloksin.
Mitä ammattilaisuus sinulle merkitsee?
Ammattilaisuus tuo varmuutta ja itseluottamusta toimia IT -alan työtehtävissä. Niissä vastaantulevat ongelmat voivat tuntua vaativilta, mutta eivät ylivoimaisilta, jos osaa asennoitua oikein ja tehdä tarvittavat taustakartoitukset. Erittäin tärkeä ammattilaisuuden mittari minulle onkin ongelmanratkaisutaito.
Millaiset työelämän eväät koulutus sinulle antoi?
Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Tietoverkkotekniikan koulutusohjelma antoi eväitä toimia runkoverkkopuolen suunnittelutehtävissä. Opintojen erikoistumisvaiheessa suuntauduin verkon aktiivilaitteiden, sekä reititysprotokollien opiskeluun, ja tällä erityisalueella sain taitoa myös huomattavasti pintaa syvemmältä. Kaikkea laajasta tietoverkkomaailmasta ei neljässä vuodessa ehdi oppia, mutta työelämän vaatiman erkoisammattitaidon tietylle sektorille saavuttaa varmasti.