Ninan työnantaja tukee opintoja
Olen Nina Leppänen, 39 vuotta. Opiskelen työn ohessa ylempää AMK-tutkintoa terveyden edistämisen koulutusohjelmassa, laajavastuisessa hoitotyön asiantuntijakoulutuksessa. Työskentelen Keski-Suomen keskussairaalassa päivystys- ja infektio-osastolla sairaanhoitajana.
Harrastan opiskelua
Minulle opiskelu on oikeastaan paitsi itsensä kehittämisen väline, myös harrastus. Opintojen kautta olen tutustunut eri puolilla Suomea työskenteleviin hoitajiin. Yhdessä voimme jakaa tietoa, kokemuksia ja mielipiteitä. JAMKissa meitä opettavat pätevät ja innostavat opettajat, joilla on monipuolinen asiantuntemus hoitotyöstä.
Työnantajan tuki tärkeää
Voin käyttää työaikaani kaksi tuntia viikossa omaehtoiseen opiskeluun. Haastetta tuo enemmänkin perhe-elämän ja opiskelun yhdistäminen. Opiskeluun liittyvät tehtävät palvelevat työelämää ja toisaalta karttuneesta työkokemuksesta on hyötyä tehtävien työstämisessä. Teen yhdessä opiskelukaverini kanssa opinnäytetyönä systemaattisen kirjallisuuskatsauksen hoitotyön asiantuntijuudesta. Sitä työnantajakin aikoo hyödyntää.
Elämässä muutakin kuin opiskelua
Ylemmässä ammattikorkeakoulussa opiskeleva tarvitsee organisointikykyä, ajankäytön hallintataitoja sekä kiinnostusta oman itsensä ja työnsä kehittämiseen. Ja opiskelijana kannattaa pitää mielessä, että elämässä on muutakin kuin opiskelua!
Haluan urallani eteenpäin
Olen kiinnostunut toimimaan jatkossa asiantuntija-sairaanhoitajana. Haluan myös olla mukana kehittämässä entistä laadukkaampaa ja potilaslähtöisempää hoitotyötä.
Nina Leppäsen ja Anna Puupposen opinnäytetyö voitti valtakunnallisessa Thesis -opinnäytetyökilpailussa keväällä 2010
Sairaanhoitaja (ylempi AMK) Nina Leppänen ja sairaanhoitaja (ylempi AMK) Anna Puupponen:
"Systemaattinen kirjallisuuskatsaus: Hoitotyön asiantuntija -käsitteen määrittelyä."
Ohjaajina olivat hoitotyön yliopettaja Hanna Hopia ja gerontologisen hoitotyön yliopettaja Pirjo Tiikkainen.
Tutustu opinäytetyöhön tästä
Sivua muokattu viimeksi: 20.11.2012