Annika erikoistuu erityiskasvatuksen ja vammaistyön sosionomiksi

Kuka olet, mitä opiskelet?
Olen Annika Myllykoski, opiskelen toista vuotta sosiaalialan koulutusohjelmassa, suuntautumisvaihtoehtona erityiskasvatus ja vammaistyö.

Miten päädyit erityiskasvatukseen ja vammaistyöhön?
Valinta selkiytyi ensimmäisen opintovuoden aikana. Ensimmäisen harjoittelun tein lasten parissa päiväkodissa, ja vaikka sekin oli kiinnostavaa, huomasin, että se ei ehkä ole minun juttuni. Suuri osa opiskelijoista valitsee varhaiskasvatuksen, mutta minua kiinnosti hakeutua alalle, joka ei ole niin suosittu. Ajattelin myös työllistymismahdollisuuksia.

Ensimmäisen kipinän erityiskasvatukseen sain, kun vedin kerhoa, jossa tuettiin lasten 5-6 -vuotiaiden sosio-emotionaalista kehitystä. 

Millaista opiskelu on?
Paljon käytäntöä ja vähän tenttejä! Teoriaopintoja hyödynnetään heti käytännössä. Ryhmätöitä on runsaasti.

Etenkin vapaavalintaiset harjoittelut ovat olleet mahtava kokemus. Työelämästä tulee mielenkiintoisia projekteja. Olen mm. tukenut koulutuksen keskeyttämisen riskiryhmään kuuluvia nuoria sekä työskennellyt Näkövammaisten koulun oppilaskodissa ohjaajana. Ilmapiiri oli loistava ja ohjaajat jakoivat mielellään tietoa harjoittelijalle.  Lisäksi toimin tukihenkilönä maahanmuuttajanaiselle, jolla on kehitysvammainen lapsi. Opettavainen kokemus sekin!

Mikä alassa kiehtoo?
Monipuolisuus.  Erityiskasvatus on paljon muutakin kuin työtä kehitysvammaisten parissa, se on kokonaisvaltaista perheen tukemista. Sairaudet ja vammat kiinnostavat minua sosiaalisesta ja psyykkisestä näkökulmasta.

Työmahdollisuudet?
Opiskeluaika on poikinut paljon kontakteja ja keikkapyyntöjä, oikeastaan niin paljon kuin ehtii tehdä!