WWW-sivusto Koulutus Opiskelijatarinoita Kulttuuriala Krista ja Anna-Kaisa Suomen paras kuoro -kisassa
Lisää

Krista ja Anna-Kaisa mukana Suomen paras kuoro -kisassa

Kertoisitteko vähän itsestänne ja mitä opiskelette JAMKin musiikin koulutusohjelmassa?

Anna-Kaisa Halmemies: Olen 21-vuotias ja opiskelen toista vuotta JAMKissa muusikkolinjalla. Pääaineeni on kuoronjohto ja sivuaineeni pop/jazz-laulu. Opiskelen samalla myös Jyväskylän yliopistossa musiikkitiedettä. Opiskelun ohella toimin Jamkin edustuskuoro Cantinovumin ja Voice-kuoron varajohtajana sekä vedän lauluryhmää Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työntekijöille. Lisäksi laulan ja soitan viulua kahdessa jyväskyläläisessä bändissä. Ennen ammattiopintoja suoritin D-tutkinnon klassisesta viulusta Ala-Keiteleen musiikkiopistossa ja soitin klassista pianoa Hankasalmen kansalaisopistossa. Olen siis syntyjäni hankasalmelainen eli kauas kotikulmiltani en ole ainakaan vielä karannut.

Krista Viinikainen: Olen alunperin kotoisin Hankasalmelta, nyt asun Jyväskylässä viidettä vuotta. Olen 21-vuotias ja opiskelen JAMKissa vuotta musiikkipedagogiksi, pääaineenani pop/jazz-laulu.

Miksi tulitte juuri Jyväskylään opiskelemaan musiikkia?

Anna-Kaisa: Hyvä sijainti ja Jyväskylä on mukavan kokoinen opiskelijakaupunki. Aluksi opiskelin vuoden verran musiikkitiedettä yliopistolla, minkä jälkeen innostuin hakemaan JAMKiin. Kuoronjohtoahan ei voi kovin monessa paikassa suomessa opiskella Jyväskylän lisäksi. JAMK oli luonnollinen valinta, koska yliopiston ja ammattikorkean musiikkikampukset ovat lähellä toisiaan. Myös musiikkikampusyhteistyö kuulosti houkuttelevalta.

Krista: Tulin Jyväskylään opiskelemaan musiikkia siksi, että en halunnut vaihtaa kaupunkia. Huomasin täältä löytyvän hyvät mahdollisuudet opiskella musiikkia, joten miksipä siis lähteä muualle. Täällä kaikki tärkeä löytyy läheltä.

Mikä on ollut parasta opinnoissanne tähän saakka?

Anna-Kaisa: Mielekkäintä ovat olleet varmasti laulutunnit, sillä minulla ei ole aiemmin ollut mahdollisuutta päästä lauluopetukseen. Laulaminen on kuitenkin merkittävässä roolissa kuoronjohtajan työssä. On palkitsevaa ja innostavaa oppia omasta sisäisestä instrumentistaan. Opiskelukaverit ja uudet kontaktit on tietysti myös aivan mahtava juttu. Myös opettajista löytyy upeita, motivoivia persoonia.

Krista: Parasta tässä on ollut tietenkin uudet kontaktit. Laulutunnit ja workshopit ovat myös mieluisia, sillä niiden tiimoilla pääsee parhaiten käsiksi käytännön tekemiseen.

Mitä odotatte opinnoiltanne ja mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmanne musiikin suhteen?

Anna-Kaisa: Haluan kypsyä muusikkona ja saada hyvän pohjan ja valmiuksia työllistyä musiikkialalla. JAMK-tutkinnon jälkeen aion suorittaa maisteriopinnot loppuun musiikkitieteestä ja sitten vain työelämään tiukemmin kiinni. Tarkkoja suunnitelmia ei ole, olen avoin uudelle ja kaipaan vaihtelevuutta ja haasteita – ainakin vielä tässä vaiheessa. Työllistyä voi monin tavoin. Oma aktiivisuus on tietenkin avainasemassa. Toivottavasti mahdollisimman paljon oman alan hommaa löytyy ja sellaistakin, josta myös maksetaan kunnon palkkaa. Kuoroja varmasti tulee johdeltua ja sovituksia ja sävellyksiä väänneltyä. Jossain vaiheessa luultavasti haen vielä opiskelemaan lisää musiikkia.

Krista: Opinnoissa olisi näillä näkymin tarkoitus edetä musiikkipedagogiksi saakka. Haluan kehittyä osaavaksi musiikin ammattilaiseksi, erityisesti omassa instrumentissani, jotta voin joskus työllistyä valitsemallani alalla. Sen enempää en tulevaisuudesta vielä osaa sanoa.

Olitte molemmat mukana Suomen paras kuoro -kilpailussa Voice-kuoron riveissä. Kertokaa vähän tästä kuorosta ja kilpailusta.

Voicehan on Hankasalmen rajojen ulkopuolella lähes tuntematon kuoro, joka on syntynyt vuonna 1999 musiikinlehtori Tarja Erkkilän innostuksesta kuoromusiikkiin. Aluksi Voice oli tyttökuoro, mutta vuosien mittaan porukkaa on tullut lisää ja kuoro on muuntunut sekakuoroksi, jossa kuorolaisten ikähaitari jatkuu 13 vuodesta viidenkymmenen rajapyykeille asti.

Voicen ominta alaa on erityisesti pop/rock -musiikki. Yleensä kaikissa konserteissa meillä on myös taustalla oma bändi tukemassa laulua ja esiintymistä. Sinänsä hauska sattuma, että sittemmin pop- ja rock-musiikkia esittävistä kuoroista on tullut jonkinmoinen hitti kuorolaulua popularisoivien tv-formaattien myötä. Sama ilmiö kävi kuoron nimen kanssa - Voiceksi nimettiin myöhemmin myös suosittu radiokanava.

Suomen paras kuoro 2011 -kisa on jatkumoa vuonna 2009 nähdylle ensimmäiselle tuotantokaudelle. Koelaulujen kautta tuomaristo valikoi kilpailuun 12 kuoroa. Kisa alkaa kuorojen esittelyjaksolla 19.2. ja Voicen ensimmäinen lavalle nousu tapahtuu 12.3., jolloin Kristaa päästään kuulemaan kuoromme naissolistina. Tuolloin siis televisiot auki! Kisa ratkaistaan yleisöäänin. On ihan mahtavaa, että suurkaupunkien kuorojen seuraan on pyyhältänyt tällainen pienen maalaispitäjän kuoro ja että saadaan olla tässä projektissa mukana!

Oletteko pystyneet hyödyntämään JAMKissa oppimaanne kuoroprojektissa?

Anna-Kaisa: Koen, että opiskelusta JAMK:ssa on ollut hyötyä kaikkeen musiikin tekemiseen. Voiceen liittyen tietenkin kuoronjohto-opinnot ovat antaneet aivan erilaista näkökulmaa kuorossa laulamiseen, esim. johtajaa ymmärtää oikeasti seurata ja yrittää toteuttaa sitä tulkintaa, mitä hän hakee ja tajuaa, ettei se siinä edessä ihan muuten vain huido ja vaadi asioita. Tarvittaessa myös tuuraan Tarjaa.

Kääntöpuolena tietenkin se, että välillä herää luonnollisesti halu tulkita ja toteuttaa joitain asioita eri tavalla, mutta se taas on toivon mukaan vain merkki oman ammatti-identiteetin rakentumisesta. Haasteeksi nouseekin sitten toisen johtajuuden kunnioittaminen ja tukeminen. Näen tämän haasteen kuitenkin positiivisena asiana. Myös lauluopinnoista on luonnollisesti hyötyä, koska olen oppinut käyttämään omaa ääntäni monipuolisemmin.

Krista: Vasta puoli vuotta JAMKissa opiskeltuani on vaikea sanoa, onko koulu vielä ehtinyt suuremmin myötävaikuttaa tähän projektiin, sillä opintoja on takana vasta niin vähän. Laulutunneilta olen ainakin kyllä saanut hyviä eväitä.

Voice -kuoro voitti YLEn Suomen paras kuoro kilpailun keväällä 2011!!

Sivua muokattu viimeksi: 12.03.2012

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 20 743 8100 faksi +358 14 449 9694