Big Bandia opiskelun ohessa
Kuka olet, mistä tulet ja mitä opiskelet?
Olen Karoliina Rantalainen, kotoisin Seinäjoelta ja opiskelen Jyväskylän ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogiksi pääaineena alttosaksofoni.
Kerro vähän musiikkitaustastasi, opiskeluista ja työkokemuksista.
Kävin Helsingissä pop&jazz konservatorion, jonka jälkeen pidin välivuoden ja tämän jälkeen päädyin Jyväskylään opiskelemaan.
Mitä kaikkea opintoihisi kuuluu tällä hetkellä?
Tällä hetkellä opintoihini kuuluu mm. musiikinperusteiden didaktiikkaa, ammatillisen opettajakorkeakoulun opintoja, vapaasäestystä, soittotunnit sekä musiikin teoria-aineita.
Kuulut Jyväskylä Big Bandin kokoonpanoon. Kerro vähän kuinka päädyit mukaan Big Bandiin.
Otin suoraan kapellimestariin yhteyttä ensimmäisenä opiskeluvuotenani. Aluksi kävin lähinnä tuurailemassa joissain harjoituksissa jonkin aikaa ja tämän jälkeen pääsin yhdelle keikalle mukaan, jonka jälkeen olenkin saanut olla lähes jokaisessa projektissa mukana.
Koetko, että Big Bandissa mukana oleminen tukee opintojasi? Kuvaile vähän.
Tukee ehdottomasti. Oma soitto sekä yhtyesoittotaidot kehittyvät joka suhteessa, kun saa olla näin tasokkaassa big bandissa mukana.
Minkälaiset tulevaisuuden suunnitelmat sinulla on valmistuttuasi musiikin koulutusohjelmasta?
Tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä hieman auki. Olisi mukavaa päästä esimerkiksi johonkin musiikkiopistoon musiikinohjaajaksi. Lisäksi olen harkinnut lisäopintoja yliopistolla.
Sivua muokattu viimeksi: 12.03.2012