Kaupunkilaistyttö Siiri maaseutuelinkeinojen parissa
Olen Siiri Saarimaa. 21-vuotias opiskelija ja kotiäiti. Hoidan tällä hetkellä kotona kaksivuotiasta poikaani ja kotia, iltaisin miestäni. :)
Äitiyslomalta ajatus agrologi-opintoihin
Olen ammatiltani media-assistentti. Opiskelin Pohjois-Karjalan ammattiopistossa ja valmistuin 2008. Lisäksi tein lukion kursseja, koska suunnitelmissani oli kaksoistutkinto, mutta se ei jaksanut kiinnostaa ihan loppuun asti. Olen tehnyt vain lyhyitä jaksoja töitä au pairina, isosena leireillä ja kaupassa. Äitiyslomalla ollessani keksin, että minusta tulee isona agrologi ja se on tuntunut siitä lähtien oikealta.
Tampereelta käsin 60 op:n metsästykseen
Aloitin tammikuussa opinnot agrologeiksi opiskelevan aikuisryhmän mukana Virroilla. En ollut vielä hakukelpoinen aikuiskoulutukseen, sillä en ole ehtinyt hankkia tarvittavaa työkokemusta. Halusin kuitenkin päästä joustavaan ja tehokkaaksi suunniteltuun aikuiskoulutukseen, sillä minulle on tärkeää saada olla pienen poikamme kanssa ja hoitaa häntä kotona. Asumme Tampereella, eikä täältä käsin ole edes mahdollista käydä päivittäin koulussa. Avoimen AMK:n kautta voin päästä tutkinto-opiskelijaksi suoritettuani 60 opintopistettä.
Mukavaa vaihtelua ja palkitsevaa opiskelua
Minun tilanteessani on todella mukavaa ja motivoivaa olla avoimen opiskelijana. Ensinnäkin on hienoa huomata opintojen edistyvän tehtyjen tehtävien, eikä luokassa istuttujen tuntien perusteella. Se tietysti liittyy aikuiskoulutuksen toteutukseen, kuten myös se, että on hirmu hauskaa päästä opiskelemaan muutamaksi päiväksi kuussa. Vaikka itse olen vielä nuorten koulutukseen sopivan ikäinen, minusta on lisäksi todella antoisaa opiskella aikuisten opiskelukavereiden kanssa.
Toivottavasti alun saanut nyt alun opinnoille, jotka johtavat tulevaan ammattiini. Lisäksi olen saanut paljon uutta tietoa ja kurkistuksen minulle vielä monilta osin tuntemattomaan maailmaan, maaseutuelinkeinoihin. Olenhan kuitenkin kaupunkilaistyttö.
Opintojen ja kotiväen joustoa
Lastenhoidon ohella opiskelu on onnistunut todella hyvin. Poikamme on päässyt hoitoon lähiopetuspäivinä läheiseen päiväkotiin tai isäntä on ottanut töistä vapaata. Mieheni on myös järjestänyt minulle opiskeluaikaa iltaisin ennen deadlineja. Opinnoista on tullut myös varsin joustava kuva.
Aion hankkiutua tutkinto-opiskelijaksi siihen ryhmään, jossa olen tehnyt opintoja. Sitä ennen aion opiskella ahkerasti ja tutustua maatalouteen parhaani mukaan. Toivon valmistuvani ja siihen mennessä hankkineeni sellaisen tieto-taidon, että olen valmis siirtymään oppimaan lisää työelämässä.
Hieno opintomahdollisuus avoimessa
Minulle opintopolku oli aivan upea löytö. Eli jos ovet tutkinto-opiskelijaksi eivät aukea, avoin AMK on hyvä vaihtoehto. Tunsin itseni jo aivan väliinputoajaksi, kunnes löysin tämän opiskelumahdollisuuden.