Lisää

Nina löysi itsensä uudelleen kaupan alalta

Irrottautumisyritys ja paluu juurille

Nimeni on Nina Kaari, kotoisin Teuvalta, asustan Jyväskylässä. Olen ollut aiemmin kaupanalalla töissä 12 vuotta, taustaltani yo-merkonomi. Päädyin loppujen lopuksi irtisanomaan itseni, kun totesin, että kaupanala on nyt nähty. Hoidin välillä lapsia kotona ja vuonna 2010 hain humanistiseen ammattikorkeakouluun ja JAMKiin opiskelemaan. Pääsykokeissa huomasin, että liiketalous on sittenkin minun juttuni. Olin kuitenkin merkinnyt ensisijaiseksi vaihtoehdoksi humanistisen. Otin tämän paikan vastaan, mutta varasin heti opiskelupaikan JAMKin avoimesta liiketalouden opintopolulta.

Omaehtoista opiskelua työttömyysetuudella

Olen nyt opiskellut pian vuoden verran avoimessa työttömyysetuudella tuettuna. Lukuvuodessa saan kasaan noin 100 opintopistettä. Olen saanut kokemukseni perusteella korvaavuuksia, mutta opintopolun lisäksi olen napsinut myös lisäopintoja. Päiväopiskelu on sopinut minulle loistavasti, sillä minulla on kolme lasta ja mies tekee osittain iltatöitä. Tulen yleensä Rajakadulle puoli yhdeksäksi. Jos meillä ei ole opetusta, teen kampuksella tehtäviä. Iltaisin voin sitten keskittyä perheeseeni. Minua ei myöskään ole haitannut, että suurin osa muista opiskelijoista on kohtalaisen nuoria. Olen sopeutunut hyvin sakkiin, meillä on hyvä ryhmä.

Opintojeni kautta pääsin töihin jo keväällä tilitoimistoon, jossa jatkan kesällä. Keväällä haen myös varsinaiseen tutkintokoulutukseen JAMKiin.

Rohkeutta tarttua uuteen

Minulla on valtava into oppia uutta, liiketalouden alalla tykkään erityisesti kirjanpidosta. Kotonakin oli mukava olla lasten kanssa, mutta nyt on kiva päästä kehittämään itseäni kotona olemisen sijaan. Perhe-elämän ja opiskelun yhdistäminen on kuitenkin haasteellista. Jostakin on joutunut tinkimään, esimerkiksi teatteriharrastustani en ole ehtinyt tänä vuonna harjoittaa.

Opintojen myötä olen oppinut esiintymään, laittamaan itseni likoon, poistumaan mukavuusalueelta. Kannustan lämpimästi muitakin harkitsevia toteuttamaan rohkeasti muutoksia elämässään. Asiat kyllä sitten järjestyvät kummasti. Vaihtoehtona on hyvä muistaa, että myös työn ohessa voi opiskella. Aikuisena on hienoa, että asioita voi soveltaa oman kokemuksen pohjalta. Näin moni vaikeakin opiskeltava asia avautuu.

Sivua muokattu viimeksi: 06.06.2011

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 20 743 8100 faksi +358 14 449 9694