Lisää

Henna-Maria tähtää lasten toimintaterapeutiksi

Nimeni on Henna-Maria Karppanen. Olen 25-vuotias, ja opiskelen toista vuotta toimintaterapiaa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Juuri nyt suoritan opiskeluihini sisältyvää toista työharjoittelua.

Kajaanista Jyväskylän toimintaterapiaopintoihin

Olen kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 2004 Kajaanissa. Sen jälkeen toimin työharjoittelijana päiväkodeissa ja -kerhoissa. Vuonna 2008 valmistuin lasten ja nuorten erityisohjaajaksi. Oltuani vuoden työelämässä muutin Jyväskylään suunnitelmissani aloittaa toimintaterapiaopinnot.

Tutkintopaikka jäi ensimmäisellä kerralla kahden pisteen päähän

Yhteishaussa jäin kahden pisteen päähän sisäänpääsystä Jyväskylän ammattikorkeakouluun. Kiinnostukseni toimintaterapiaopintoja kohtaan oli kuitenkin niin suuri, että päädyin aloittamaan opintoni avoimessa AMK:ssa. Tarkoitukseni oli hakea uudelleen tutkinto-opiskelijaksi seuraavassa yhteishaussa.

Syksyllä 2009 aloitin sitten opintoni Jyväskylän avoimessa AMK:ssa, ja suoritin kaksi 30 opintopisteen opintopolkua. Opiskelin siis yhden kokonaisen lukuvuoden samana syksynä aloittaneiden toimintaterapeuttiopiskelijoiden ryhmässä.

Opintopolkulaisena osana tutkintoryhmää

Opintopolkuopinnot eivät juurikaan eronneet tutkinto-opiskelusta. Suoritin kaikki samat kurssit kuin syksyllä aloittaneet tutkinto-opiskelijat. Suoritin heidän tapaansa myös kieli- ja viestintäopintoja. Koin, että pääsin osaksi tutkinto-opiskelijoiden ryhmää. Piti kuitenkin olla tarkkana, että minut muistettiin nostaa tärkeille sähköpostilistoille muiden opiskelijoiden mukana.

Avoimen jälkeen suoraan työharjoitteluun

Tultuani valituksi syksyllä 2010 Jyväskylän ammattikorkeakouluun olen voinut jatkaa opintojani siitä mihin ne avoimessa jäivät. Minulle on ollut tärkeää saada jatkaa opintojani tutussa ryhmässä. Siirtyminen tutkinto-opiskelijaksi sujui jouhevasti, sillä avoimessa suorittamani kurssit hyväksiluettiin yhtenä kokonaisuutena osaksi opintojani, ja pääsin heti syksyllä jatkamaan opintojani ensimmäisen työharjoittelun merkeissä. Seuraava suuri haaste opinnoissani tulee olemaan opinnäytetyön aloittaminen.

Opiskelu avoimessa AMK:ssa nopeutti opintojani, ja valmistun toimintaterapeutiksi todennäköisesti joulukuussa 2012. Valmistumiseni jälkeen toivon työllistyväni lasten toimintaterapian työtehtäviin.

Kokeilua tai suunnitelmallista etenemistä avoimessa

Avoimen AMK:n kautta voi halutessaan opiskella muutamia kursseja kerrallaan, jolloin voi kokeilla itseään kiinnostavan alan koulutusta. Jos alavalinta tuntuu jo varmalta, mutta mahdollisuudet opiskella kokopäiväisesti ovat rajoitetut tai tutkinto-opiskeluoikeus puuttuu, voi opiskella opintopolku-opintoja muiden opiskelijaryhmien mukana. Jos tarkoituksena on hakeutua myöhemmin tutkinto-opiskelijaksi, erityisesti opintopolkuopintojen kautta voi nopeuttaa omia opintojaan ja jatkaa sisään päästyään jo itselle tutussa opiskelijaryhmässä.

Sivua muokattu viimeksi: 06.06.2011

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 20 743 8100 faksi +358 14 449 9694