Lisää

Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjaston käyttösäännöt

Käyttöoikeus

Kirjaston peruspalvelut ovat avoimia kaikille. Käyttöoikeus sisältää oikeuden käyttää kirjaston aineistoa, palveluja ja yleisötiloja kirjaston sääntöjen mukaisesti. Kirjaston antama tiedonhankinnan opetus on maksutonta Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijoille ja henkilökunnalle. Maksullisista palveluista peritään voimassaolevan palveluhinnaston mukainen maksu.

Palveluja käyttävä henkilö sitoutuu noudattamaan kirjaston käyttösääntöjä sekä muita ohjeita. Käyttösääntöjen ja ohjeiden noudattamatta jättäminen voi johtaa lainaus- ja käyttöoikeuden menettämiseen.

Lainaaminen

Lainausoikeuden ja kirjastokortin saa esittämällä valokuvallisen henkilötodistuksen ja antamalla kirjaston pyytämät tiedot. Kirjastokortti on henkilökohtainen, ja se on oltava aina mukana lainattaessa. Ensimmäinen kirjastokortti on ilmainen. Kadonneen tai vahingoittuneen kortin tilalle annetusta kortista peritään palveluhinnaston mukainen maksu. Asiakkaalle voidaan myös aktivoida käyttöön Jyväskylän ammattikorkeakoulun kuvallinen opiskelijakortti, Aalto-kirjastokortti tai Jyväskylän yliopiston kirjastonkortti. Asiakas on vastuussa kaikesta kirjastokortillaan lainatusta materiaalista.

Erääntyneistä lainoista lähetämme palautuskehotuksen sähköpostitse ja perimme myöhästymismaksun. Asiakas menettää lainausoikeutensa, kun maksamattomia maksuja on kertynyt asiakasrekisterin velkasaldoon palveluhinnastossa määritelty summa tai lainat ovat olleet liian pitkään myöhässä. Lainakiellosta ilmoitetaan kirjeellä. Lainausoikeus palautuu, kun kaikki maksut on maksettu ja aineisto palautettu. Hoitamattomat maksut siirretään perintään ja ne ovat ulosottokelpoisia.

Uusiminen

Lainoja voi uusia korkeintaan kymmenen kertaa, ellei lainaan ole varauksia. Lainat voi uusia kirjaston toimipisteissä, internetin kautta, puhelimitse tai sähköpostitse.

Varaaminen ja palauttaminen

Lainassa olevaan aineistoon voi tehdä varauksia. Varattuja kirjoja kuljetetaan toimipisteiden välillä. Kuljetuspäivät ovat maanantai ja torstai. Hyllyssä olevaa materiaalia ei voi varata, eikä sitä kuljeteta toimipisteiden välillä. Asiakas voi palauttaa lainaamansa materiaalin mihin tahansa Jyväskylän ammattikorkeakoulun toimipisteistä. Yö- ja viikonloppulainat kuitenkin palautetaan aina siihen toimipisteeseen, josta ne on lainattu.

Kaukopalvelu

Kaukopalvelu on kirjastojen välistä lainaus- ja jäljennepalvelutoimintaa. Kirjasto välittää asiakkailleen kaukolainoja muista kirjastoista, mikäli tarvittavaa aineistoa ei löydy kirjaston omasta tai lähikirjastojen kokoelmista. Kaukolainaus on maksullista, maksut määräytyvät lähettäjäkirjaston hinnaston mukaan. Lähettäjäkirjasto määrää laina-ajan sekä muut mahdolliset lainan käyttöehdot. Asiakas sitoutuu noudattamaan lainaehtoja sekä korvaamaan laiminlyönneistä aiheutuvat kulut. Kirjasto lähettää omista kokoelmistaan muille kirjastoille niiden pyytämää aineistoa.

Asiakkaan oikeudet

Asiakkaalla on oikeus:

  • käyttää kirjaston kokoelmia ja tiloja,
  • tehdä lainassa olevaan aineistoon varauksia,
  • palauttaa aineistoa mihin tahansa JAMKin kirjaston toimipisteeseen,
  • hyödyntää kaukopalvelua,
  • antaa kirjastolle palautetta,
  • tehdä hankintaehdotuksia.

Asiakas voi valtuuttaa toisen henkilön lainaamaan puolestaan aineistoa luovuttamalla tälle kirjastokorttinsa; toisen puolesta lainaamaan valtuutetun on pyydettäessä todistettava henkilöllisyytensä.

Jokaisella asiakkaalla on henkilötietolain (523/99) mukainen oikeus tarkistaa itseään koskevat tiedot rekisteristä. Asiakas voi luopua lainausoikeudestaan palauttamalla kirjastokortin mihin tahansa Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjaston toimipisteeseen, jolloin hänen tietonsa poistetaan kirjastojärjestelmästä.

Asiakkaan velvollisuudet

Asiakkaan velvollisuutena on kirjaston käyttösääntöjen noudattaminen. Asiakkaan on myös noudatettava tekijänoikeuslakia käyttäessään kirjaston jäljenne- ja atk-palveluja.

Lainatessaan asiakas sitoutuu palauttamaan saamansa aineiston viimeistään eräpäivänä kirjaston auki ollessa. Asiakkaan on maksettava kirjaston määräämät myöhästymismaksut sekä muut maksut, katso palveluhinnasto. Ennakkoilmoitus erääntyvistä lainoista sähköpostilla on lisäpalvelu. Mahdolliset häiriöt sähköposti- tai verkkopalveluissa eivät vapauta maksuista.

Asiakas on velvollinen korvaamaan kadonneen tai vahingoittuneen aineiston. Aineisto on ensisijaisesti korvattava vastaavalla uudella teoksella tai vaihtoehtoisesti maksamalla teoksesta kirjakauppahinta. Elokuvateoksen tallennetta ei voi korvata vastaavalla uudella teoskappaleella.

Asiakkaan on ilmoitettava henkilö- ja yhteystietojen muutoksista kirjastolle. Myös kirjastokortin katoamisesta on ilmoitettava kirjastoon.
Kirjaston käyttäjät ovat velvollisia ottamaan huomioon toiset kirjastonkäyttäjät ja noudattamaan työrauhaa. Työskentelyrauhan takaamiseksi kirjaston yleisissä tiloissa matkapuhelimen käyttö ei ole sallittua.

Kirjaston oikeudet ja velvollisuudet

Kirjaston lainaajarekisteri on henkilötietolain mukainen, ja sitä käytetään ainoastaan lainausten valvontaan. Rekisterin tietoja ei luovuteta ulkopuolisille. Tämä ei koske perintätoimia. Kirjastolla on oikeus rekisteröidä asiakkaan henkilötunnus. Rekisteriseloste on nähtävänä kirjaston toimipisteissä sekä kirjaston www-sivuilla.

Aukioloajoista tiedotetaan kirjaston toimipisteissä, kirjaston www-sivuilla sekä ammattikorkeakoulun muissa viestimissä. Kirjaston aukioloajoista päättää kirjastonjohtaja.

Kirjasto ei vastaa

  • Mahdollisista häiriöistä sähköposti- tai verkkopalveluissa.
  • Lainattujen tallenteiden asiakkaan omille laitteille aiheuttamista vahingoista.
  • Kirjaston tiloissa olevien laitteiden toiminnallisesta häiriöstä tai tietokoneviruksesta käyttäjälle aiheutuneesta vahingosta.
  • Asiakkaiden kirjastoon jättämästä omaisuudesta.

Käyttösäännöt ovat voimassa 1.4.2008 alkaen. Päivitetty 02.09.2010

Sivua muokattu viimeksi: 11.08.2011

Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 40 552 6541