Kirjaston etusivu JAMKin julkaisut Raportteja 15/2009 Informaatioteknologian osaamista rakentamassa
Lisää

Jyväskylän ammattikorkeakoulun raportteja

Jyväskylän ammattikorkeakoulun raportteja -sarja perustettiin vuonna 2004 ja se toimii ensisijaisesti ammattikorkeakoulun sisäistä kehittämistä varten tehdyn tutkimus- ja kehittämistoiminnan raportoinnin väylänä.

 

 

 

 

Informaatioteknologian osaamista rakentamassa

Automaatiotekniikan, ohjelmistotekniikan ja tietotekniikan koulutusohjelmien ristiinarviointiraportit.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun raportteja 15/2009
Tekijä(t): Tero Janatuinen (toim.)

Julkaisun esittely

Ammattikorkeakoulun koulutusohjelmia kehitetään ristiinarvioinnein, jotka ovat myös osa korkeakoulun kansallisesti auditoitua laadunvarmistusta. Menettelylle on ominaista monialaisuus, joka hyödyntää eri alojen asiantuntemusta.

Julkaisu sisältää kolmen koulutusohjelman ristiinarviointiraportit (automaatiotekniikka, ohjelmistotekniikka ja tietotekniikka). Koulutusohjelmien vahvuus on alueen työelämän tarpeisiin vastaaminen. Hyvänä käytäntönä voidaan esiin nostaa opintojaksojen puolivälissä kerättävä välipalaute. Koulutusohjelmien yhteisiä haasteita ovat muun muassa kansainvälisen toiminnan sekä arviointikäytänteiden kehittäminen.

Sarja: Jyväskylän ammattikorkeakoulun raportteja
Koulutusyksiköt:  Teknologiayksikkö
ISSN 1795-3766
ISBN 978-951-830-171-7
Julkaisuvuosi: 2009
Laajuus: 104s.
Hinta: 10 €
Lisätiedot:

Lataa verkkojulkaisu (ilmainen)

Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.

Sivua muokattu viimeksi: 01.07.2010

Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 40 552 6541