Kirjaston etusivu JAMKin julkaisut Julkaisuja 066/2006 Lentoyhtiöt muutoksen kiitotiellä
Lisää

Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja

Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja -sarjan ensimmäinen julkaisu ilmestyi vuonna 1998. Julkaisut sisältävät tuloksia tutkimus- ja kehittämishankkeista, artikkelikokoelmia, raportteja lisensiaatintutkimuksista ja muista opinnäytetöistä sekä väitöskirjoja.

 

 

 

 

Lentoyhtiöt muutoksen kiitotiellä

Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 66/2006
Tekijä(t): Janne Hattula

Julkaisun esittely:

Ilmailualalla on viime vuosina ollut myrskyisää. Lentoyhtiöt ovat joutuneet täysin uudenlaisille markkinoille, ja niiden toiminta on muuttunut radikaalisti. Syitä tähän on monia, ja tilanteeseen ovat vaikuttaneet niin alan sisäiset kuin ulkoisetkin tekijät. Uudessa tilanteessa lentoyhtiöt ovat joutuneet sopeutumaan, mikä on synnyttänyt uusia strategioita ja ajattelutapoja, jotka ovat levinneet muillekin aloille. Tulevaisuus näyttää tuovan yhä lisää muutoksia, ja lentoyhtiöt ovat nyt ehkä suurimman haasteen edessä markkinoiden avauduttua ja todellisen kilpailun käynnistyttyä.

Kirjan kirjoittaja Janne Hattula valmistui restonomiksi syksyllä 2004. Jo opin-näytetyössään hän selvitti lentoyhtiöiden uusia haasteita. Tällä hetkellä Hattula toimii SAS Ground Services Finlandilla asemapäällikkönä.

Kirjan tarkoituksena on antaa lukijalle käsitys ilmailualan muutoksista ja lentoyhtiöiden toiminnan edellytyksistä. Lentämisestä on vihdoin tullut koko kansan matkustusmuoto, mutta tie siihen on ollut pitkä.

Sarja: Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 66
Koulutusyksikkö: Matkailu-, ravitsemis- ja talousala
ISSN: 1456-2332
ISBN 951-830-092-5
Julkaisuvuosi: 2006
Laajuus: 130 s.
Hinta: 20 €

Sivua muokattu viimeksi: 01.07.2010

Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 40 552 6541