Kirjaston etusivu JAMKin julkaisut Julkaisuja 047/2005 Pangaea (orkesteripartituuri)
Lisää

Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja

Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja -sarjan ensimmäinen julkaisu ilmestyi vuonna 1998. Julkaisut sisältävät tuloksia tutkimus- ja kehittämishankkeista, artikkelikokoelmia, raportteja lisensiaatintutkimuksista ja muista opinnäytetöistä sekä väitöskirjoja.

 

 

 

Pangaea

Musiikkia harmonikalle ja jousiorkesterille.

Orkesteripartituuri.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 47/2005
Tekijä(t): Erkki Raiski

Julkaisun esittely

Pangaea oli muinoin yhtenäinen alkumanner, josta nykyiset maanosat ovat aikojen kuluessa eriytyneet ja kehittyneet. Aihe lienee erikoinen harmonikka-sävellykselle, mutta nimen takana on pyrkimykseni kuvata jotakin suurta ja ylevää. Teos jakautuu kolmeen taitteeseen, joilla alunperin oli nimet: Panthalassa (alkumeri), Pangaea ja Tethys-meri. Lisäotsikon nimesin siksi, että orkesterilla on varsin merkittävä rooli musiikillisten tapahtumien kuljettamisessa.

Tämä kaksiosainen julkaisu syntyi tarpeesta tuottaa uutta musiikkia harmonikalle. Sävelilmaisultaan teos on pehmeästi dissonoiva, uutta ja vanhaa yhdistelevä kokonaisuus. Pianopartituuri on tarkoitettu vain solistin käyttöön sekä harjoitteluun kosketinsoittimen kanssa. Jousiorkesterin voi korvata myös kamarimusiikkityyppisellä kokoonpanolla, toki stemmojen sisäiset jaot huomioiden. Solistin kannalta teos sijoittuu vaikeusasteeltaan keskitason yläpuolelle.

Huom! Katso myös Pianopartituuri.

Sarja: Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja
Koulutusyksikkö: Kulttuuriala
ISSN: 1456-2332
ISBN: 951-830-064-X
Julkaisuvuosi: 2005
Laajuus: 40s.
Hinta: 25 €

Sivua muokattu viimeksi: 01.07.2010

Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 40 552 6541