Kirjaston etusivu JAMKin julkaisut Julkaisuja 040/2005 Iäkkään ihmisen hyvä arki kotona
Lisää

Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja

Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja -sarjan ensimmäinen julkaisu ilmestyi vuonna 1998. Julkaisut sisältävät tuloksia tutkimus- ja kehittämishankkeista, artikkelikokoelmia, raportteja lisensiaatintutkimuksista ja muista opinnäytetöistä sekä väitöskirjoja.

 

 

 

Iäkkään ihmisen hyvä arki kotona

Kotona-hankkeen loppuraportti.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 40/2005
Tekijä(t:) Irmeli Matilainen

Julkaisun esittely

Tässä julkaisussa olevat kehittämishankkeet liittyvät Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhteistyössä alueen kuntien ja kuntayhtymien toteuttamaan Kotona-hankkeeseen, mikä on osa Länsi-Suomen läänin-hallituksen vuosina 2003–2004 rahoittamaa ja organisoimaa Vanhusten terveyden ja kotona selviytymisen edistäminen -hanketta. Eri yhteistyötahojen tuottamien vanhustyön toiminta-mallien avulla edistetään ikäihmisten terveyttä ja tuetaan kotona asumista sekä aktiivisuutta ja itsemääräämisoikeutta.

Julkaisussa esitettävät tekstit edustavat eri organisaatioissa tehtyjä vanhustyön kehittämisprojekteja. Tavoitteena on innostaa sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijoita ja ammattilaisia syventämään näkemystään toimintakyvyn moniulotteisuudesta sekä kehittämään menetelmiä ikäihmisten terveyden ja toimintakyvyn arvioimiseksi ja tukemiseksi. Innostuksen ja motivaation lisääminen vanhustyössä sekä työn asiakas- ja voimavaralähtöisyys kaipaavat uusia, innovatiivisia interventioita.

Sarja: Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja
Koulutusyksikkö: Sosiaali- ja terveysala
ISSN: 1456-2332
ISBN: 951-830-052-6
Julkaisuvuosi: 2005
Laajuus: 92s.
Hinta: 20 €

Sivua muokattu viimeksi: 01.07.2010

Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 40 552 6541