Mailta ja mannuilta, soilta ja saloilta
Selvitys Keski-Suomen biomassakuljetusten logistiikasta.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 107/2010 Tekijä(t): Hannu Lähdevaara, Varpu Savolainen, Markku Paananen, Antti Vanhala
Julkaisun esittely
Bioenergia-alan kehittämistoiminta on Keski-Suomessa mittavaa. Maakunnassa on tehty ja tehdään jatkossakin useita merkittäviä bioenergia-investointeja. Keski-Suomen seudulle onkin muodostunut valtakunnallisesti arvioiden erittäin intensiivinen biopolttoainemarkkina.
Yksi suurista haasteista kohdistuu tehokkaan ja luotettavan polttoainehuollon kehittämiseen. Alueiden käytön suunnittelua, kaavoitusta, infrastruktuurin kehittämistä ja muuta kehittämistyötä varten tarvitaan näkemystä kasvavien bioenergiakuljetusten haasteista ja kehittämistarpeista.
Tähän julkaisuun on ”piirretty” suuri kuva biomassojen logistiikasta Keski-Suomessa. Erityisesti elinkeinoelämän näkemykset keskeisistä kehittämistarpeista tuodaan esille. Julkaisun laatimiseen ovat Jyväskylän ammattikorkeakoulun lisäksi osallistuneet mm. Vapo Oy, Jyväskylän Energia Oy, Transidea Oy, Metsäkolmio Oy, VR Cargo, Keski-Suomen liitto, ELY-keskus/ Tiehallinto ja Jykes Oy.
Julkaisu on tarkoitettu viranomaisille, päätöksentekijöille sekä elinkeinoelämälle. Julkaisu sopii myös muille bioenergia-alasta kiinnostuneille, kuten yrittäjille, opiskelijoille, opettajille ja tutkijoille.
Sarja: Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja Koulutusyksikkö: Teknologiayksikkö ISSN: 1456-2332 ISBN ISBN 978-951-830-176-2 Julkaisuvuosi: 2010 Laajuus: 137s. Hinta: Lisätiedot:
Lataa verkkojulkaisu (ilmainen)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Takaisin
Sivua muokattu viimeksi: 27.01.2012
JAMK julkaisutoiminnan etusivu