Kirjaston etusivu JAMKin julkaisut Julkaisuja 103/2009 MusTaa valkoisella
Lisää

 

 

MusTaa valkoisella

Kirjoituksia musiikin ja tanssin pedagogiikasta

Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 103/2009
Tekijä(t): Kaija Hannula & Tuija Rautio (toim.)

Julkaisun esittely

Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu on ollut mukana kehittämässä laaja-alaista, pedagogista opettajankoulutusta musiikin ja tanssin alalle kymmenen vuotta.  Julkaisu MusTaa valkoisella on syntynyt tuon kokemuksen innoittamana. Se koostuu musiikin ja tanssin alan opetusta ja oppimista käsittelevistä artikkeleista, joiden kirjoittajat ovat ammatillisen opettajakorkeakoulun kouluttajia, yhteistyökumppaneita, alan opettajia ja opiskelijoita eri puolilta Suomea. Opiskelijoiden artikkelit ovat syntyneet osana heidän pedagogisia opintojaan.

Julkaisu on tarkoitettu oppimateriaaliksi sekä herättämään keskustelua laajemminkin musiikin ja tanssin alan opetuksen kentällä. Artikkeleissa pohditaan mm. opettajan ammattitaitoa, opiskelija-arvioinnin kysymyksiä, taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmia sekä valtakunnallisten perusteiden että opetuksen toteutuksenkin näkökulmasta. Toivomme, että julkaisun kymmenen artikkelia innostavat lukijoita keskusteluun ja kehittämään kanssamme musiikin ja tanssin alan pedagogiikkaa.

Sarja: Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja
Koulutusyksikkö: Ammatillinen opettajakorkeakoulu
ISSN: 1456-2332
ISBN: 978-951-830-164-9
Julkaisuvuosi: 2009
Laajuus: 142s.
Hinta: 20 €
Lisätiedot: 

Sivua muokattu viimeksi: 27.01.2012

Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 40 552 6541