Toimintatutkimus yritysten kehittämisessä
Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 101/2009 Tekijä(t): Jorma Kananen
Julkaisun esittely
Tämä kirja käsittelee toimintatutkimuksen teoriaa ja käytänteitä yritysmaailman näkökulmasta. Kirja on pyritty kirjoittamaan mahdollisimman käytännönläheiseksi, jotta siitä olisi hyötyä opiskelijan käynnistäessä toimintatutkimushankettaan.
Kirja on tarkoitettu lähinnä ammattikorkeakoulun ylemmän tutkinnon opinnäytetyön metodologiseksi oppaaksi. Ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyön muodoksi on määritelty kehittämistutkimus, johon toimintatutkimus menetelmänä soveltuu erittäin hyvin.
Kirjassa on käsitelty myös laadullista tutkimusta, jota voidaan pitää eräänlaisena toimintatutkimuksen osatutkimuksena.
Kirja pyrkii opastamaan toimintatutkimuksen suunnittelua, toteutusta ja raportointia.
Kirjan kirjoittaja, kauppatieteiden lisensiaatti Jorma Kananen, on toiminut tutkimustyön yliopettajana ammattikorkeakoulussa ja markkinatutkijana jyväskyläläisessä markkinatutkimusyrityksessä.
Kirjan kannessa on Samuli Paulaharjun ottamana kuva munkki Vasselista (Vasilij Lebedev) Kuusamon Tavajärvellä vuodelta 1917. Munkki Vasselia voidaan pitää eräänä aikansa kehittäjänä, jonka myötä Kuusamossa alkoi intensiivinen sipulin viljely. Sipulin kasvatuksesta kehkeytyi paikkakunnalle huomattava maatalouden sivuelinkeino 1900-luvun alkupuolella.
Sarja: Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja Koulutusyksikkö: ISSN 1456-2332 ISBN 978-951-830-161-8 Julkaisuvuosi: 2009 Laajuus: 144s. Hinta: 30 € Lisätiedot:
Takaisin
Sivua muokattu viimeksi: 27.01.2012
JAMK julkaisutoiminnan etusivu