Kirjaston etusivu JAMKin julkaisut Julkaisuja 080/2007 Tunnistatko osaamisen?
Lisää

 

 

Tunnistatko osaamisen?

Näkökulmia ja välineitä osaamisen arviointiin ja kehittämiseen ammattikorkeakoulussa

Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 80/2007
Tekijä(t): Antti Laitinen, Ritva Nurminen, Lea Soininen (toim.)

Julkaisun esittely

Julkaisu on syntynyt Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksen kehittämishankkeessa (AAKE) toteutetun monialaisen yhteistyön ja alakohtaisen case-työskentelyn tuloksena. Hankkeen päätavoitteina oli kehittää työvälineitä aiemman osaamisen tunnistamiseen ja arviointiin sekä osaamistarpeiden ennakointiin ja työelämäyhteistyön kehittämiseen.

Hankkeen toimijoina oli viisi Jyväskylän ammattikorkeakoulun koulutusalaa ja ammatillinen opettajakorkeakoulu, joka toimi hankkeen hallinnoijana. Julkaisun kirjoittajat ovat ammattikorkeakoulun eri alojen kouluttajia sekä työelämän ja toisen asteen yhteistyökumppaneita.

Julkaisun artikkeleissa osaamisen tunnista­misen ja tunnustamisen välineitä käsitellään sekä yleisemmin että alakohtaisina esimerkkeinä. Julkaisussa esitellään mm. opiskelijavalintaan ja opintojen suunnitteluun liittyviä välineitä
ja menettelytapoja.

Osaamisen kehittämistä pohditaan paitsi työelämän ja koulutuksen näkökulmista myös niiden välisenä yhteistyökysymyksenä. Lisäksi esitellään Hollannissa tehtyä kehittämistyötä ja siinä syntyneitä käytännön ratkaisuja.

Sarja: Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja
Koulutusyksikkö: Ammatillinen opettajakorkeakoulu
ISSN: 1456-2332
ISBN 978-951-830-121-2
Laajuus: 140s.
Hinta: 20 €

Lataa verkkojulkaisu (ilmainen)

Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.

Sivua muokattu viimeksi: 22.03.2012

Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 40 552 6541