Kirjaston etusivu JAMKin julkaisut Julkaisuja 023/2003 Opettajuutta kehittämässä
Lisää

 

 

Opettajuutta kehittämässä

Vaikeimmin kehitysvammaisten aikuisten (VaKA-) opettajaksi kehittyminen opettajankoulutuksen aikana ja viisi vuotta koulutuksen jälkeen. (Akateeminen väitöskirja)

Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 23/2003
Tekijä(t): Leena Kaikkonen

Julkaisun esittely

Tässä tutkimusraportissa kuvataan ja arvioidaan opettajuuden kehittämistä ja kehittymistä opettajankoulutuksen aikana. Tutkimuksen lähtökohtana on Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa vuosina 1993–97 toteutettu Vaikeimmin Kehitysvammaisten Aikuisten (VaKA-) opettajankoulutuskokeilu, jossa sosiaali- ja terveysalan työntekijöistä koulutettiin opettajia vaikeimmin kehitysvammaisten oppijoiden perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen. Tutkimus tarkastelee myös kokeilussa koulutettujen VaKA-opettajien sijoittumista työelämään ja heidän työtään viisi vuotta opettajankoulutuksen päättymisestä.

Raportti kohdentuu vaikeimmin kehitysvammaisten aikuisten opetuksen kehittämiseen ja heidän opettajiensa koulutukseen, mutta se antaa pohdittavaa kaikille erilaisten oppijoiden yksilöllisyydestä ja oppimisesta sekä niiden laajemmista konteksteista kiinnostuneille.

Sarja: Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja
Koulutusyksikkö: Ammatillinen opettajakorkeakoulu
ISSN: 1456-2332
ISBN: 951-830-027-5
Julkaisuvuosi: 2003
Laajuus: 258s.
Hinta: 22 €

Sivua muokattu viimeksi: 22.03.2012

Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 40 552 6541