  | Helena Anttila
FM, opettajankouluttaja |
Kouluttajana Kuopion opettajan pedagogisten opintojen alueryhmässä, Uusi ura opettajana -projektissa sekä musiikkipedagogien pedagogisissa opinnoissa.
Pedagogisen kehittämisen alueet
Aiemmin opitun tunnistamisen ja tunnustamisen (AOTT), kansainvälisten opiskelijoiden ohjaus, monikulttuurinen ohjaus
Muut asiantuntijatehtävät
Kouluttajan tehtävät Uusi ura opettajana -projektissa, lisäksi verkostovalmentajana Aikuisohjauksen koordinaatiohankkeessa.
Harrastuksia
musiikki, liikunta |
 |
Eila Burns
Lehtori, erityisopettajankoulutus |
Pedagogisen kehittämisen alueet
Erityispedagogiikka, kansainvälisyys, monikulttuurisuus
Muut asiantuntijatehtävät
Erityisopettaja -verkkolehti
Julkaisut JAMK:n julkaisusarjassa
Muuta mielenkiintoista
Pidän latinalaisista rytmeistä ja puutarhan hoidosta Eino Leinon sanoin:
'Minä kuulen kuink' kukkaset kasvavat
ja metsissä puhuvat puut.
Minä luulen nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja touot ja muut' |
 |
Kaija Hannula
FL, TaM, lehtori. Opettajien peruskoulutuksessa Kalajokilaakson alueryhmän kouluttaja, Musiikin ja tanssin alan opettajien pedagogisissa opinnoissa kouluttajana ja koordinaattorina Jyväskylän amk:ssa ja Keski-Pohjanmaan amk:ssa. |
Pedagogisen kehittämisen alueet
Elämykselliset, osallistavat, voimauttavat ja toiminnalliset opetusmenetelmät; taidepedagogiikka ja taide oppimisen välineenä.
Muut asiantuntijatehtävät
Kulttuuriaitan tutkimustyöryhmän jäsen
Opettajakorkeakoulun markkinointityöryhmän jäsen
Muuta mielenkiintoista
Urakehitysvaiheessa yritin valloittaa Kilimanjaron huipun, kymmenen vuotta myöhemmin löysin itseni syvältä Balin meren pohjasta, nyt vaalin pohjalaisia juuriani tuijottamalla tasaista horisonttia Päijänteen Tahitilta. |
 |
Maija Hirvonen |
|
 |
Harri Keurulainen
Opettajankoulutuspäällikkö |
Pedagogisen kehittämisen alueet
Oppimisen ja osaamisen arviointi sekä opetussuunnitelmatyö |
 |
Heli Kinnunen |
|
 |
Mari Kolu |
|
 |
Inkeri Laaksonen
KM, tradenomi (kv -toiminnot), näyttötutkintomestari, opettajankouluttaja |
Ammatillinen opettajankoulutus, täydennyskoulutus ja T&K&I -toiminta: Mikkeli-Savonlinna-alueryhmät, Näyttötutkintomestarikoulutus, Yvistä energiaa opettajankoulutukseen -hanke (www.yvi.fi), Yrittäjyyskasvatuksen ehjä polku -hanke. Pedagogisen kehittämisen alueet
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö (ml. sosiaalinen media), verkkopedagogiset kysymykset ja yrittäjyyskasvatus. Inkeri Laaksonen LinkedInissä. |
 |
Markku Kuukasjärvi
Yliopettaja, Jyväskylän alueryhmä |
Pedagogisen kehittämisen alueet
Opettajien ammatillinen peruskoulutus
Muut asiantuntijatehtävät
Tällä hetkellä mukana Haaga-Helian ammatillisen opettajankoulutuksen opiskelijavalintatyöryhmässä
Muuta mielenkiintoista
Harrastuksena mm. liikunta |
 |
Sirpa Laitinen-Väänänen
Yliopettaja, projektipäällikkö, TtT, HumK, ft |
Pedagogisen kehittämisen alueet
Ammattikorkeakoulupedagogiikka ja siihen liittyvät ilmiöt kuten T&K-toiminnan ja opetuksen integraatio, työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ohjaus, mm. mobiiliohjaus. Tutkimuksellisena intressinä on oppimisen tutkiminen sosiokonstruktisessa viitekehyksessä vuorovaikutuksellisena ilmiönä.
Muut asiantuntijatehtävät
Stepit/KOHO -projektin projektipäällikkö
Luxemburgin yliopistossa opettajana ja tutkijana |
 |
Anne Leppänen
Lehtori, opinto-ohjaus |
Pedagogisen kehittämisen alueet
Aikuisohjaus, sähköinen portfolio
Muut asiantuntijatehtävät
Aikuisohjauksen koordinaatiohankkeessa ja Keski-Suomen OpinOvi-hankkeessa verkostovalmentajana
Harrastukset
Hyskyvaljakolla ajelua talven kuutamoiltoina ja hyvien teatteriesitysten bongailua |
 |
Tuovi Leppänen
Lehtori, kansainvälinen opettajankoulutus |
Pedagogisen kehittämisen alueet
Monikulttuurisuus, kansainvälinen koulutus, psykodraaman ja sosiodraaman pedagoginen soveltaminen, toiminnalliset menetelmät, ryhmänohjaus , dialogisuus
Muut asiantuntijatehtävät
Aasia-yhteistyö (North-South-South HOPE - hankkeen akateeminen koordinaattori) Harrastukset
Himalajan katselu ja tarinateatteri. |
 |
Aino Lepänjuuri
YL, yliopettaja, opettajien peruskoulutus (Kuopion alueryhmän kouluttaja) |
Pedagogisen kehittämisen alueet
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, yrittäjyyskasvatus, ammattipedagogiikka (erityisesti ohjauksen kysymykset)
Muut asiantuntijatehtävät
Hankkeet: (aikaisemmat: Taituri-projekti 2004-2006, Tima.-Balt-projekti 2008-2010)
nyt Yrittäjyyden ehjä polku-hanke 2009-2011
Muuta mielenkiintoista
Harrastan avantouintia, vapaaehtoistyötä, puutarhanhoitoa (erityisesti erikoiskasvien kokeileva viljelyä), lukemista, luontomatkailuyrittäjyyttä ja pieniä luovia puuhia |
 |
Jukka Lerkkanen
KT, opettajankoulutuspäällikkö, vastuualueena henkilöstöhallinto |
Pedagogisen kehittämisen alueet
Ohjauspalveluiden kehittäminen, urasuunnittelu ja päätöksentekotaidot, ohjaustarpeiden arviointi.
Muut asiantuntijatehtävät
Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Eettisen toimikunnan jäsen 2009-
Valtakunnallisten Opin Ovi -hankkeiden valmisteluryhmän jäsen 2008-2009.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Synergiaryhmän jäsen 2006-2009
Jyväskylän yliopisto. Ohjausalan osaamiskeskuksen johtoryhmän jäsen 2006-
Jyväskylän ammattiopiston Tukea opiskeluun- ja Tarvelähtöiset koulutus- ja uravalintapalvelut -hankkeiden ohjausryhmän puheenjohtaja 2003-2006 |
 |
Raija Lietonen
KL, FM, yliopettaja, Seinäjoen alueryhmä; musiikin alan pedagogiset opinnot, Kokkola |
Pedagogisen kehittämisen alueet
Taito- ja taidepedagogiikka Raija Lietonen LinkedIn:ssä Intohimot
"Lanka vääntyy moneksi hyppysissäni", "Pientä yliaktiivisuutta digitaalisiin sovelluksiin", "Aina lauluäänessä englanninkielinen rock ja pop" |
 |
Irmeli Maunonen-Eskelinen |
|
 |
Maarit Miettinen
KT, lehtori, opettajankoulutus Kalajokilaakso/Kokkolan alueryhmä |
Pedagogisen kehittämisen alueet
Monikulttuurinen pedagogiikka, innovatiiviset oppimisympäristöt Muut asiantuntijatehtävät
Specima-hanke (maahanmuuttajien pedagogista koulutusta) Muuta mielenkiintoista
Pahasti (liikunta)riippuvainen |
 |
Annu Niskanen |
|
 |
Ritva Nurminen |
|
 |
Virva-Liisa Pekkarinen
Kouluttaja, opinto-ohjaajankoulutus |
Muut asiantuntijatehtävät
Erilaisten ohjausalan täydennyskoulutusten suunnittelu ja toteuttaminen (mm. ryhmänohjaajakoulutus, opinto-ohjaussuunnitelman laatiminen).
Projektipäällikkö OOVE - opintojen ohjaus verkossa -hankkeessa
Erkkeri-projektin kouluttaja
Pedagogisen kehittämisen alueet
Ohjauspalvelut ja niiden kehittäminen, aikuisten ohjaus |
 |
Outi Pylkkä |
|
 |
Tuija Rautio |
| |
 |
Leena Selkivuori |
| |
 |
Lea Soininen
Yliopettaja, KL, ammatillinen opettajankoulutus, täydennyskoulutus ja T&K&I -toiminta |
Pedagogisen kehittämisen alueet
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, yrittäjyyskasvatus ammatillisessa koulutuksessa
Muut asiantuntijatehtävät
Yrittäjyyskasvatuksen ehjä polku-hanke (ESR), Yvistä energiaa opettajankoulutukseen (ESR)
Harrastukset
Vanhat tavarat, matkailu ja puutarhanhoito |
 |
Hannele Torvinen
Lehtori, KM, Näyttötutkintomestari
Opettajankouluttaja Jyväskylän alueryhmässä
Koulutan näyttötutkintomestareita ja opetushenkilöstön täydennyskoulutus on osa innostavaa työtäni. |
Pedagogisen kehittämisen alueet
Ammatillinen aikuiskoulutus, näyttötutkintojen järjestäminen ja ammattitaidon arviointi, oppilaitos toimintaympäristönä, verkostoituminen ja verkostoissa toimiminen, mentorointi ja pedagogiset menetelmät
Muut asiantuntijatehtävät
Opin ovi -koordinaatiohankkeessa verkostovalmentaja Muuta mielenkiintoista
Retkiveneily vie vesille ja monenlaiset kirjat upottavat ajatukset elleivät puikot tai virkkuukoukku satu nostamaan pintaan ja juoksulenkki anna aihetta unohtaa arjen kiireet |
 |
Veijo Turpeinen |
|
 |
Riitta Virtanen
Lehtori, opinto-ohjaajankoulutus |
Pedagogisen kehittämisen alueet
Opinto-ohjaus, aikuisten ohjaus, ohjaus, työpaikkaohjaajakouluttajakoulutukset
Muut asiantuntijatehtävät
CIMOn EUROGUIDANCE-asiantuntijaryhmän jäsen, työskennellyt kahdessa Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen sekä tunnustamisen kv-projektissa (TES - teachers evaluation skills, TIMABalt - transfer of innovative methodology for assessment of VET teachers´ prior learning), työskentelee Erkkeri-projektissa kouluttajana, valmentajana sekä konsulttina.
Muuta mielenkiintoista
Mökkeily ja liikunta monissa eri muodoissa (myös penkkiurheilu on kivaa), kädentaidot ja käsityöt eri muodoissa - kässykerhon kokoontuminen joka torstai käsityökoulun tiloissa. "Sen minkä ilotta opit sen surutta unohdat" |
 |
Marja Vuortama-Räsänen |
| |
 |
Kirsti Vänskä |
| |
 |
Kirsti Weissmann |
| |
| |
| |
| |