Valinnan edellytyksenä on, että hakijalla on ammatillisten tai yhteisten opintojen opettajan kelpoisuus ja vähintään vuoden (12 kk) päätoiminen opetus- tai ohjauskokemus ammatillisesta oppilaitoksesta tai ammattikorkeakoulusta.
Ammatillisten opintojen opettajan kelpoisuuteen kuuluu, että opettajalla on vähintään kolmen vuoden työkokemus opetustehtävää vastaavalta alalta. Tarvittaessa tarkistamme työkokemuksen pyytämällä työtodistukset.
Vähintään vuoden päätoiminen kokemus ammatillisesta koulutuksesta tai ammattikorkeakoulusta edellytetään, koska koulutukset ovat lähinnä ammatillisen koulutuksen parissa työskenteleville opettajille tarkoitettuja jatkokoulutuksia. Koulutusten tavoitteena on turvata riittävä erityisopetuksen ja opinto-ohjauksen asiantuntemus ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa.
Hakukelpoisuus tarkistetaan ensisijaisesti hakemassasi opettajakorkeakoulussa. Sekä hakukelpoisuuden toteamisen että pisteityksen kannalta on tärkeää, että hakemuksen liitteinä lähettämäsi dokumentit tuovat ilmoittamasi kokemuksen ja haluamasi asiat selkeästi esille.
Erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus
(A 986/1998, 16 §, 1 mom.)
Erityisopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, jolla on tässä asetuksessa säädetty ammatillisten tai yhteisten opintojen opettajan kelpoisuus ja vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset ammatillisen koulutuksen erityisopettajan opinnot tai 8 a §:n 1 momentissa tarkoitetut erityisopettajan opinnot taikka jolla on kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta annetun asetuksen 14 § 1 momentissa tarkoitettu erityisopettajan koulutus.